Olen nähnyt valon ja löytänyt elämänkatsomukseni. Englanniksi valo tiivistyy hyvin: “Embrace the ugliness”. Mutta mistä löytyisi suomenkielinen vastine? Humaani ihmisvihaaja?
Ajatus juoksee jotenkin näin. Ihmisvihaajapuoli näkee maailman kaikessa rumuudessaan, eikä koskaan, milloinkaan, peittele sitä että ihmiset ovat useimmiten täysin raadollisia ja aivan sietämättömiä. Humaani puoli hyväksyy tuon, ja pyrkii siitä huolimatta enimmäkseen toivomaan ihmisille hyvää vaikka sitten hampaat irvessä. Embrace the ugliness.
Selvitin, miten lähipiiri kokee sanan “humaani”. Johdonmukaista: “Kiltti, empaattinen, rauhallinen, ymmärtäväinen.” Ihmisvihaaja taas on kiukkuinen ihminen joka ei pidä toisista ihmisistä, ja haluaa olla yksin. “Humaani ihmisvihaaja” herätti hiukan pohdintaa, mutta määritelmä löytyi: “Ei pidä ihmisistä, mutta ei pidä siitä numeroa. Ei kiusaa muita ihmisiä.” [Erehdyin tosin kysymään, kuvaisiko tuo termi itseäni. Vastaus: “humaani zombi” olisi parempi. Näsäviisaat lapset ovat elämän suola.]
Niin tai näin, termi ei siis ole täydellinen, ja metsästän edelleen parempaa. Mutta demoan nopeasti, mitä se voisi tarkoittaa.
Ensimmäinen demo
Viime viikolla kirjoitin negatiivisesti kokoomusnuorista (“Eugeniiikka alkaa kotoa”). Jatkan negatiivisuutta. Jokin kokoomusnuorten eugeenisissa lapsilisänäkemyksissä vain kerta kaikkiaan tökkii. Ja olen päätymässä siihen, että se ei ole edes itse ideologia. Vaan pelkuruus jota uskon haistavani sen takaa.
Kuinka moni kokoomusnuori on oikeasti edes tavannut sellaista “heikkoa ainesosaa” jota haluaa karsia? Ja kuinka moni uskaltaisi kertoa näkemyksistään päin naamaa, jos tapaisi tällaista ainesosaa? On helppoa jutella eugeniikasta samanmielisten porukassa kokoomuslattea litkiessä, mutta tietävätkö nämä nuoret ylipäätään mistä puhuvat?
Haluaisin tehdä yksinkertaisen ihmiskokeen: veisin kokoomusnuoren naamatusten “epäkelvon aineksen” kanssa, ja katsoisin mitä tapahtuu.
Jos olisin humaani ja kiltti, ja haluaisin päästä helpolla, ottaisin muutaman valokuvauksellisen ja valoisan kevytkehitysvammaisen, ja kysyisin että oikeastiko kokoomusnuori haluaa tällaiset suloiset mamin pikku delfiinit kaasuttaa. Tilulii.
Mutta olen humaani ja ilkeä, ja helppous on älyllisesti epärehellistä. On parempi kuvailla “epäkelpoa ainesta” sellaisena kuin se oikeasti on. Uskoisin tietäväni asiasta enemmän kuin moni: ns kirjainyhdistelmälapsen isänä olen vuosien varrella erilaisissa kuntoutuksissa tutustunut tähän maailmaan paljonkin. [Tarkalla kirjainyhdistelmällä ei ole tässä yhteydessä väliä, niitähän maailmassa riittää — ADHD, AS, BPD, CP, FAS, MBD, OCD, PWS, SPD, TS ja muutama sata muuta].
Jos yhden asian olen oppinut, niin se on tämä: vammaiset ovat vähintään yhtä rasittavia kuin terveetkin ihmiset, eikä ongelmaperheissäkään erityistä hurraamista ole. Siksi olenkin tähän ajatuskokeeseen luonut muutaman tapauksen rankemmasta päästä. (Yksikään hahmo ei ole todellinen, mutta tällaisia kohtaloita Suomessa on).
- Leena*, 12 v. Syvästi kehitysvammainen. Äiti lievästi kehitysvammainen, isä tuntematon. Ei tule koskaan oppimaan sisäsiistiksi. Kommunikoi huutamalla ja lyömällä.
- Matti*, 9 v. Vaikeasti CP-vammainen, hahmottamishäiriö. Ei kykene liikkumaan itse edes sähköpyörätuolilla. Saattaa oppia lukemaan, mutta ei tee taidollaan paljon mitään koska ei pysty käyttämään edes tukivälineitä.
- Esko*, 13 v. Syvästi autistinen. Isä jättänyt perheen, äiti katkeroitunut ja takertuu poikaan. Eskon ainoat kommunikaatiokeinot mölinä ja ahdistunut mölinä. Esko nyt pidempi kuin äitinsä, ja hätääntymiskohtausten aikana murtanut äidiltä nenän sekä käsivarren. Kunta ehdottanut jo vuosia Eskon sijoittamista laitokseen, äiti ei suostu.
- Tiina*, 14 v. Sijoituslapsi, biologiset vanhemmat oletettavasti narkomaaneja. Kiintymyshäiriöinen, äärimmäisen aggressiivinen, seksuaalisesti ylivilkas. Yksi abortti takana. Sijaisvanhemmat eivät jaksa enää.
- Taneli* ja Mikko*, 12 v. Ei-identtiset kaksoset, molemmilla Tourette. Tanelilla arvaamatonta väkivaltaa Mikkoa ja nuorinta sisarta kohtaan. Mikko yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa hyppäämällä impulsiivisesti auton alle. Vanhemmat lepäävät vain kun pojat saadaan ajoittain psykiatriselle osastolle.
Nämä viisi perhettä laittaisin siis samaan huoneeseen. Sitten toisin sinne kuolan ja kaaoksen sekaan kokoomusnuoren kertomaan sosiaalisista näkemyksistään.
Jos kokoomusnuorella olisi ballseja seistä tämän porukan edessä, ja kertoa heille että yhteiskunnan tulisi pyrkiä pääsemään heistä eroon — silloin, ja vain silloin, saattaisin jollakin tasolla kunnioittaa tällaista nuorta. Vastustaa säälimättä, mutta kunnioittaa ihmisenä.
Mikäli sen sijaan ballsit puuttuvat, eikä nuori suostu edes astumaan huoneeseen, voisin vain toivottaa nuorelle iloista loppuelämää ja pyytää pikapikaa palamaan sinne missä pappa betalar.
Tällaista, humaanina ihmisvihaajana, ajattelen. Embrace the ugliness. Sosiaalisesti kelvottoman aineksen elämä ei ole kaunista, mutta entä sitten? Kokoomusnuorten elämä on vailla inhimillisyyttä. Jos se sen lisäksi on pelkurimaista, on kovin vaikea nähdä siinä yhtään mitään positiivista.
