Lautakuntakollegani Riina Lumme nostin tänään Turun Sanomien mielipiteessään erinomaisella tavalla esiin aiheen, joka on toistaiseksi jäänyt Turun raitiotiekeskustelussa täysin pimentoon: riskinhallinta.
Turku joutuu joka tapauksessa sijoittamaan joukkoliikenneratkaisuun satoja miljoonia euroja. Kuinka suuria riskejä tähän sijoitukseen sisältyy eri vaihtoehdoissa? Riskillä tarkoitan tässä erityisesti Länsimetro-tyyppistä floppia: budjetti ylittyy rajusti, viiveet ovat legendan ainesta, ja lopputulos on täyttä Länsimetroa.
Turun alkuperäinen selvitys on palautettu uuteen käsittelyyn lukujen sisältämien epäselvyyksien takia, joten tällä hetkellä ei ole tietoa millaisten lukujen perusteella päätöksiä lopulta tullaan tekemään. Alkuperäisen selvityksen luvut ovat silti ainakin suuntaa-antavia, ja selvityksen tiivistelmästä voi poimia joitakin huomioita.
Selvityksessä on kyllä huomioitu, että kaikki ennusteet ovat epävarmoja. Infrastuktuurin kustannuksiin on sisällytetty 15% riskivaraus arvaamattomiin kustannuksiin, ja koko kustannusarvion epävarmuudeksi arvioidaan ± 25%. Samaa epävarmuutta käytetään sekä raitiotien että superbussin kohdalla.
Juuri tässä on selvityksen perustavanlaatuinen ongelma. Raitiotien ja superbussien epävarmuus ei todellakaan ole samaa luokkaa.
Raitiotie on raitiotie, ja ollut sitä jo sata vuotta. Tiedämme täsmälleen mitä olemme tilaamassa. Projekteja on tehty ympäri maailmaa, joskus onnistuen paremmin joskus huonommin. Esimerkiksi Helsingin Variotram-raitiovaunut ovat hyvä esimerkki huonommin onnistuneesta projektista (joka tosin hyvin onnistuneen sopimusrakenteen kautta ei lopulta tullut hirvittävän kalliiksi Helsingille). Vaikka raitiotien perustekniikka on sata vuotta vanhaa eikä siinä periaatteessa pitäisi olla mitään yllätyksiä, yllätyksiä voi aina tulla.
Superbussi taas on jotakin mitä ei vielä edes ole. Selvityksen edellyttämiä tuplaniveltäyssähköbusseja ei ole käytössä missään päin Eurooppaa; loppuvuodesta 2018 ne tulevat käyttöön Nantesiin. Aivan tavallistenkin sähköbussien toimintavarmuus Suomen oloissa on tällä hetkellä kysymysmerkki. Linjoja on kuitenkin vasta pari kokeilukäytössä Turussa ja Helsingissä, ja julkista tietoa ongelmista on vähänlaisesti.
Itse pidän selvänä, että sähköbussit ovat tulevaisuutta myös Suomessa. Tulevaisuus ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Tällä hetkellä Suomessa ollaan vielä lähinnä moponvirittelyvaiheessa: kaikenlaista kokeillaan, ja joskus kokeilut parantavat asiaa, joskus huonontavat. Tämä on aivan normaalia. Sähköbussit ovat huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin henkilöautot, koska koko linjainfrastruktuuri pitää suunnitella kerralla. Kaikessa on teknisiä ongelmia ensi alkuun, ja asioita pitää joskus testata pitkäänkin.
Turun tapauksessa testataan linjalla 1, jossa epäkunnossa olevat aivan perinteiset sähköbussit voidaan helposti korvata lennosta tavallisella dieselbussilla. Virallisia ja julkisia lukuja ei tietääkseni vielä ole, mutta jokainen linjaa 1 seurannut tietää että dieselilläkin niitä ajetaan. Tämä on joka tapauksessa oikea periaate kun uutta kokeillaan: kohtuullisia paloja, linja kerrallaan, varasuunnitelmat käytössä, valmiina kestämään suuretkin hinnannousut ja yllätykset.
Sen sijaan tuntuu vähintäänkin rohkealta ajatukselta, että siirryttäisiin suoraan yhden linjan tavallisten sähköbussien moponvirittelystä megaluokan hankkeeseen Turun ruuhkaisimmalla linjalla, ja vieläpä siirryttäisiin sellaisiin mopoihin joita kukaan ei osaa tällä hetkellä edes viritellä. Vielä paljon rohkeampi on joidenkin vaalima ajatus, että koska superbussi näyttää niin paljon halvemmalta, voitaisiinkin toteuttaa kokonainen superbussien verkosto yhden raitiotielinjan hinnalla. Nykysuunnitelmassa ei kuitenkaan ole analysoitu tällaisen verkoston todellisia kuluja tai mahdollisuuksia mitenkään. Tämä laajentaminen siis käytännössä tehtäisiin ilman kunnollista pohjasuunnitelmaa.
Jos sata vuotta käytössä ollut tekniikka voi tuottaa Helsingin Variotramin kaltaisia yllätyksiä, kuinka suuria yllätyksiä voikaan tuottaa tekniikka joka ei ole ollut vielä päivääkään käytössä?
Mikään ei sinällään estä valitsemasta Turkuun superbussiakaan, kunhan tiedostetaan mitä ollaan tekemässä. Riskitaso on niin suuri, että kyseessä ei olisi niinkään varsinaisesti joukkoliikenneratkaisu, vaan äärimmäisen rohkea ja riskialtis teknologiakokeilu ensimmäisenä maailmassa. Riskiä syntyy niin joukkoliikenteen käyttäjille, kaupungin taloudelle, kuin ympäristöllekin (jos sähköbussit joudutaankin korvaamaan suurelta osin dieseleillä).
Jonkun täytyy tietysti olla se rohkea ensimmäinen, joka kantaa kaikki ensimmäisenä olemisen riskit. Voi se periaatteessa olla Turkukin, mutta silloin on myönnettävä että kyseessä ei ole edullisin ratkaisu, vaan uhkapeli erittäin suurilla panoksilla.
Kirjoittaja on Vihreä ja Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen. Mielipiteet ovat omia.
