Lauri Tähtisen ja Antti Törmäsen EVA-raportti “Oikea palkka – kymmenen totuutta tuloeroista” on hyvää keskustelua. Kirjoittajat tulevat rohkeasti esille näkemyksineen ja kertovat ajatuksensa. Tähän voi tarttua. Täydellistä se ei ole, eikä sieltä taida löytyä kymmentä totuutta, mutta ei keskustelussa kommenttien tarvitsekkaan olla täydellisiä. Jos tarvitsisi niin keskustelu jäisi vähäiseksi.
Isoimpana ongelmana näen paljon käytetyn “osaajan” käsitteen epämääräisen määrittelyn. Jäi kuva kehä päätelmästä, menestyvät ovat osaajia ja koska yhteiskunnan rakenne on meritokraattinen niin osaajat tietysti menestyvät.
Vaikka tekstissä vilahtaakin tuurin merkitys, niin sitä ei ole huomioitu sen vaatimalla painoarvolla. Kun tuotteiden monistettavuus kasvaa, niin kuin on käynyt esimerkiksi joidenkin ohjelmistojen osalta, kasvaa väistämättä onnen vaikutus menestykseen.
Kirjoittajien ajattelusta jää staattinen kuva, osaajia tarkastellaan vain tämän hetken ympäristössä. Tämä on vähän omituista, koska teksti kuitenkin katsoo tulevaisuuteen. Ainakin viimeiselle vuosikymmenelle tyypilliseen tapaan asioita katsotaan extrapoloimalla nykyinen tilanne muuttamalla vain yhtä tai muutamaa muuttujaa. Tämä johtaa kuvaan vääjäämättömästä kehityksestä: koska osaamisen arvo kasvaa syntyy yläluokka, jota muut palvelevat koska muuta työtä ei ole ja koska koulutus on syypää on siitä luovuttava. Tilanne muuttuisi tällöin pysyväksi yhdet henkilöt ja heidän jälkeläisensä jäisivät osaajiksi, mutta sitä ei mainita. Eläköön feodaali-herramme! Ei sitä ihan noin sanota, mutta sellainen tunnelma jää.
Tämän sijasta voitaisiin kuvitella yhteiskunnan tila johon halutaan päästä ja miettiä mitä pitäisi muuttaa jotta siihen päästäisiin. Itse kun olen tätä miettinyt olen, viimeksi, jäänyt sellaiseen päätelmään jonka mukaan tuottavuuden ja elintason yhteyden pitää jossain vaiheessa, jos nyt ei katketa niin ainakin heiketä.
Olen vihdoinkin tottunut sujuvasti alleviivaamaan ja kommentoimaan pdf dokumentteja, joten kirjoittelin lukiessa havaintoja ylös. Alla parhaat palat vähän lavennettuna ja lainauksin höystettynä. Lainaukset on reivitty ympäristöstään, joten ennen pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi olla hyvä lukea vähän ympäriltä.
“Siksi on sääli, että viime vuosien tuloerokeskustelu Suomessa on ollut poliittista teatteria, ulkoa opittujen repliikkien toistoa.”
Hyvä tapa aloittaa keskustelu on lytätä kaikki muut keskustelijat. Tekstissä on myös aika paljon heittoja, jotka jätetään perustelematta tai perustellaan vähintään epäilyttävästi. Esimerkiksi:
“Se, että useimmilla eduskunnassa tehdyillä päätöksillä ei ole paljoakaan vaikutusta tuloerojen kehitykseen, pätee myös veroratkaisuihin.”
“Tuloerot ovat vaikea ongelma, koska osittain tuloerot ovat hyvinvointivaltion ikioma luomus.”
Tämän luokan heitot vaativat aika tukevaa perustelua, yli yhdeksässäkymmenessä sivussa tilaa olisi ollut, mutta valitettavan pehmeäksi jää. Saa sitä toki heitellä, heittää ajatuksia ilmaan ja katsoa mistä puskasta niitä ammutaan alas.
“Tuloerot selittyvät kaikille annetulla mahdollisuudella kouluttautua ja etsiä parempaa asemaa yhteiskunnassa.”
Tämä on se paksuhkolta kuulostava väite joka päätyi mediaankin. Jos tästä ja edellisestä lainauksesta valitsee vain toisen niin sävystä tulee aika erilainen. Vaikka omien, vähintäänkin sävytettyjen, lasien läpi tuo viimeinen on lähempänä koko kirjoituksen ajatusta niin ei se aivan kaikkea kerro.
“Onnekkuudesta johtuvia eroja on vaikea, ellei mahdotonta tasoittaa. Sama koskee osaamista: emme voi jakaa uudelleen jo hankittua osaamista.”
Mitksi vakuutusyhtiöt sitten ovat olemassa tai miksi veroilla maksetaan terveydenhoitoa? Silläkin uhalla, että kuulostaa olkinukelta niin onnen ja epäonnen tasoittamiseen on olemassa hyvät keinot ja niitä käytetään laajasti. Siinä missä onnen jakaminen on yleensä pois joltakin, osaamisen jakaminen on paljon kivempaa: osaaja kun ei menetä omaansa opettaessaan toisia. Jos lainauksella kuitenkin tarkoitetaan ettei ole mahdollista täydellisesti poistaa onnesta tai osaamisesta johtuvia eroja niin se on tietysti totta, mutta siinä tapauksessa se on myös merkityksetön lausahdus. Tuloero keskustelussa on nimittäin kyse suurista eroista, ei pienestä vaihtelusta.
“Asuntokunnittain tarkasteltuna etenkin ylimmän tulokymmenyksen keskiarvoiset käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet muuta väestöä nopeammin (kuvio 2).”
Asuntokunnittain tarkastelu on järkevää ja kertonee yhteiskunnan kerrostumisesta. Erilaisten palkkaerojen esittelyä on useampi sivu, mikä onkin ehkä koko kirjoituksen parasta antia.
Palkkaeroja tarkasteltaessa kerrotaan,
“Myös maahanmuutto voi kasvattaa tuloeroja. Jokainen matalapalkkainen maahanmuuttajatyöntekijä painaa tuloerokäyrän alapäätä. Tuloeroja kasvattaa myös jokainen maahamme muuttanut kovatuloinen ulkomainen osaaja. Silti moni vastustaa henkeen ja vereen tuloerojen kasvua ja samanaikaisesti kannattaa yhtä palavasti maahanmuuttoa.”
En aivan seuraa kirjoittajien logiikkaa, mutta ehkä se johtuu heikosta kyvystäni tuntea voimakasta yhteenkuuluvuutta kansakuntaan tai valtioon (tai kuntaan tai lätkäjoukkueeseen). Nimittäin, on kohtuullisen todennäköistä, että kuvailtu maahanmuutto laski tuloeroja jossain muualla ja/tai että viimeisen lauseen porukka välittää myös muista kuin Suomessa asuvissa. Tai sitten vähemmän otsikkoja repivästi, tässä ei olekaan mitään ristiriitaa, on mahdollista ajatella samanaikaisesti maahanmuuton olevan ihan jees ja kannattaa yhteiskuntaa jonka rakenteet rajoittavat tuloerojen kasvua. Kolmantena vaihtoehtona saattaa väite monista molempia kannattavista olla harhaanjohtava.
Toisessa osassa väännetään rautalangasta miksi kampaajan ja pelikehittäjän tulot voivat olla niin erilaiset.
“Kärjistäen kyse on siitä, että hiusten leikkaaminen on suorittavaa ja pelin kehittäminen luovaa työtä. Kampaaja voi leikata vain yhdet hiukset kerrallaan. Pelejä voi myydä rajattomasti.”
“Pohjimmiltaan tuloeroissa on kyse eri töiden tuottavuudesta ja niihin vaadittavan osaamisen tarjonnasta.”
En menisi vetämään luovuuden eroja ihan tuolla tavalla, mutta se ei liene tässä oleellista. Nimittäin kaikki pelinkehittäjät eivät pääse erinomaisille tuloille, vaikka jotkut pääsisivätkin. Pelejä ei nimittäin voi myydä rajattomasti. Ihmisiä on rajallisesti ja kaikki heistä ostavat vain rajallisen määrän pelejä.
Koska kampaajan työtä on vaikea monistaa kaikki eivät voi käydä samalla kampaajalla, joten monet kampaajat voivat ansaita hiustenleikkaamisella. Toisin on peli puolella, joku peli päätyy asemaan jossa sitä myydää paljon ja koska pelejä myydään rajallisesti niin monet muut pelit eivät myy paljon. Se mikä peli päätyy voittajaksi on kiinni tuurista. Vai olisiko niin, että hyviä pelejä tehtäisiin juuri se määrä joka menestyy? Tuo ei ehkä riitä perusteluksi, mutta jos oletetaan voittaja markkina (tyyliin winner takes all) niin onko tuottavuuden käsite enää kovin käyttökelpoinen? Mitä on sellainen tuottavuus joka on kiinni tuurista?
“Pelimaailmaa valloittaneiden Supercellin ja Rovion työntekijämäärä on hyvin vähäinen, koska pelien jakelukustannukset ovat käytännössä olemattomat.”
Öh? Se on vähäinen koska a) eivät ole ehtineet palkata enempää ja b) koska eivät tarvitse enempää tai c) koska työntekijät ovat jonkun muun palveluksessa d) jokin muu syy.
“Teknologian kehitys ajaa itsessään korkean tuottavuuden tuotannon sektoreiden tuottavuuskehitystä. Paremmat tuotteet ja kehittyvät tuotantoprosessit nostavat sektoreiden tuottamaa lisäarvoa työtuntia kohden.”
Näin on.
Kolmas osa alkaa raflaavasti “kesiverron aika on ohi”. Tämä viittaa siihen, että jäljelle jää vain hanttihommia joita on vaikea automatisoida tai korkean tuottavuuden töitä. Tämä taitaa olla väistämätön seuraus teknologian kehittymisestä.
Seuraava otsikko “Kilpailu osaajista kiihtyy”. Tässä kohtaa nousee niskakarvat pystyyn, jää kuva ylivertaisten osaajien joukosta joista yrityksen kilpailevat . Vai onko käynyt kuten pelikehittelyssä: joku joukko on pienillä alle kohinatason marginaaleilla valikoitunut menestyjiksi ja heistä sitten kilpaillaan. Tarkoitan alle kohinan eroilla tilannetta, jossa alun perin on joukko sopivia ja osaavia joista sitten satunnaisesti osa valikoituu voittajiksi ja toiset eivät.
“Osaajat vaihtavat työpaikkoja entistä tiheämmin.“
Voi olla totta, mutta jos on niin määrittelen osaajan ihan toisella tavalla kuin kirjoittajat. Jos tuo on totta niin voisi väittää myös osaamisen tason laskeneen, sillä osaamisen kehittyminen ja sen käyttöön saaminen vaatii aikaa. Kirjoittajat kuitenkin väittävät nimenomaan osaajien tarpeen kasvaneen. Ehkä meillä on eri vertailutasot, tai minulla on vain fiilikseen perustuvat.
“On aika totutella ajatukseen kasvavista tuloeroista.”
Tämä on on ihan ideologiaa, vaikka neljäs osa onkin otsikoitu:
“Verotus jopa kasvattaa tuloeroja”
Verotuksen kasvattavan vaikutuksen esitetään johtuvan sen palkkaamista estävästä vaikutuksesta. Kun verojen ja muiden maksujen työnantajan kuluja kasvattava vaikutus on suurempi niin ei ole varaa palkata yhtä montaa palvelijaa. Tai vähemmän kärjekkäästi: yritykseen työntekijöitä. Siksi olisikin hyvä verottaa jotain haitallisempaa kuin työntekoa, vaikkapa kiinteistöjen arvonnousua.
Kappaleesta “Korkea verokiila suorastaan vaatii tuloeroja” voi kukin käydä laskemassa mikä on referenssinä käytetyn työntekijän kuukausittainen tuottavuus. Taitaa olla osaaja.
“Palveluyhteiskunnassa jokaisen kahvikupin tai ruokalautasellisen väliin isketty vero ylläpitää ja pahimmillaan kasvattaa tuloeroja. Se ei vain merkitse, ettei tehtaalle oteta enempää väkeä. Se rajoittaa palveluiden kohdalla rahan kiertoa parempituloisilta huonompiosaisille ja huonontaa köyhempien asemaa.”
Tässä kohtaa todellisuus on tuijottanut kirjoittajia silmiin, mutta sitä ei silti ole nähty. Vaikka keskustelua käydäänkin veroista niin merkittävää olisi huomata ettei siinä kahvikuppien ja ruokalautasellisten välissä ole kohta ketään maksamassa veroja. Ihan riippumatta verotuksen rakenteesta. Vähänkään pidemmän tähtäimen keskustelussa täytyy katsoa jotain muuta kuin verokiiloja.
“Ääripään pohtiminen selventää hyvin dynamiikkaa. Kaikki julkisen sektorin menot voisi kattaa yksi yksityisen sektorin työntekijä, mutta Suomen kokoisessa taloudessa hänen pitäisi tienata kymmeniä ellei sata miljardia euroa. Aina kun kasvatamme julkisen sektorin työntekijöiden määrää ja tulonsiirroista riippuvaista väestöä, otamme askeleen kohti ääripistettä, ja tuloerot yksityisen ja julkisen sektorin välillä kasvavat pitkällä aikavälillä.”
Aika monessa kohtaa käsitellään julkinen-sektori paha yksityinen hyvä asetelmaa, mutta otan esimerkiksi yllä olevan. Ajatusleikin olisi voinut viedä loppuun ja siirtää sen viimeisenkin yksityisen sektorin työntekijän julkiselle puolelle. Tehdäänpä tuo ajatuskoe:
Plip.
Miten kävi, lakkasiko maailma olemasta? Ei lakannut, vaan nyt kaikki työntekijät ovat julkisella sektorilla. Kokemuksen mukaan tämä johtaa alhaisempaan tuottavuuteen ja saattaa jopa vaarantaa demokratian, mutta taloudessa ei kyllä tapahtuisi mitään ihmeellistä tuon plipin aikana. Tämä on moskaa jossa pohjimmiltaan väitettään ettei julkinen sektori tuota mitään.
“Toimiva mahdollisuuksien tasa-arvo vain varmistaa sen, että osaavimmat pääsevät
tulonjaon yläpäähän.”
Lainauksen otsikko aloittaa viidennen osan. En ole ihan varma tästä, lähinnä koska osaajan määrittely on jäänyt epämääräiseksi. Oleellista on kai se kuinka suuri hyvinvointi ero tuosta seuraa osaajien ja muiden välille. Ja huomautettakoon ettei tuollainen tilanne vallitse suomessa, vanhempien koulutustausta esimerkiksi vaikuttaa siihen millaisen koulutuksen saa ja sitä kautta siihen mihin kohtaan tulonjakoa on mahdollista päätyä.
“Kaikki eivät voi olla johtajia, vaikka kaikki haluaisimme kouluttautua sellaiseksi.”
Tämä ei pidä paikkaansa, ei edes lähes. Kaivakaapa vaikkapa Turun Yliopiston Kauppakorkeakoulun Johtamisen ja yrittäjyyden laitokseen pyrkineiden määriä. Aika iso osa kaikista loistaa poissaolollaan.
“On toki totta, että suurempi panostus koulutukseen edistää koko yhteiskunnan ja talouden kehitystä. Mutta yhteiskunnan tasolla olemme jo saavuttaneet suurimman osan tuosta hyödystä, ja riskinä on ylikoulutus.”
Koulutuksella on muitakin kuin työllisyys tavoitteita. Ei varmaan olisi yhteiskunnallisen tai markkina päätöksenteon kannalta haitallista jos kaikkien koulutustaso olisi pykälää korkeampi? Ylikoulutus on huono sana, jos tarvitaan tarjoilijoita ei tarjoilijalle ole haittaa vaikka kirjallisuuden ymmärryksestä. On tietysti hyvä tietää mennessään tarjoilija-kirjallisuus koulutukseen, että sillä päätyy todennäköisesti tarjoilijaksi, jottei tule isoa pettymystä. Silti tuo koulutus voi antaa elämään lisäsisältöä. Parempi on puhua puuttuvasta koulutuksesta, jos tarvitaan putkimiehiä jonkun pitää osata putkimiehen hommat, jos samalla kaverilla on tohtorintutkinto teoreettisesta fysiikasta niin ihan jees.
“Mahdollisuuksien tasa-arvoon, koulutukseen ja voimakkaaseen verotukseen perustuva yhteiskuntamalli oikeastaan vain vahvistaa tuloerojen kasvun taustalla olevaa kehitystä.”
Tässä putosin kyydistä ihan kokonaan, miten se mahdollisuuksien tasa-arvo toteutettaisiin alhaisen verotuksen yhteiskunnassa? Varsinkin kun sitä keskivertoa ei (kirjoittajien mukaan) työelämässä enää tarvita. Tässä näyttää vähän siltä, että kirjoittajien näkemyksen mukaan palaamme feodaaliyhteiskuntaan lyhyen tasa-arvoisen pyrähdyksen jälkeen.
Parin sivun jälkeen palataan taas koti Suomeen:
“Mahdollisuuksien tasa-arvo on yhteiskuntajärjestyksemme keskeinen osa. Siitä on pidettävä kiinni.”
Heti perään:
“Eikö olisi oikeudenmukaisempaa rahoittaa korkeakoulutus osaksi mallilla, jossa valmistuneet maksavat tietyn tulotason ylimenevästä osasta jälkikäteistä korkeakouluveroa? Tällöin yksilön koulutuksestaan saamaa hyötyä verotettaisiin koulutuksen rahoittamiseksi.”
Onko tässä mitään eroa nykykäytäntöön? Varsinkaan jos ne osaajat on ne jotka tulevaisuudessa niitä veroja maksaa. Vai vaikuttaako tämä jotenkin vähemmän siihen palveluiden ostamiseen, siis se että veron nimi on nyt “Korkeakouluvero”?
“Yksille valtion tehtävä on taata mahdollisuus toteuttaa itseään vapaasti. Toisille – valitettavan monille – siitä on muodostunut ainut tulonlähde työelämän edellyttämien taitojen puuttuessa”
Mitä jos ihan aikuistenoikeasti teknologian kehitys on johtanut siihen, että kaikkia ei työelämässä tarvita?
“Mahdollisuuksien tasa-arvon rinnalle tarvitaan jatkossakin ajattelua ja toimintaa, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä ja turvaa sen, että ketään ei jätetä pulaan. Erityinen vastuu tästä kuuluu osaajille.”
Mikä libertaari utopia tässä on kyseessä? Toki vastuu lähimmistä kuuluu kaikille, mutta huolta pitää pitää myös niistä jotka eivät ole aivan lähellä. Vastuu ei siksi kuulu osaajille vaan yhteiskunnalle, meille kaikille.
“Todellisuudessa meitä kaikkia pitää arvostaa ja kannustaa juuri siksi, että meillä on erilaiset kyvyt.”
Olisko mitään jos arvostettaisiin ihan siksi että olemme olemassa?
“Pääoman ja osaamisen suhde on muuttunut, kun osaaminen on noussut huomattavasti pääomaa määräävämmäksi tuotannontekijäksi.”
Pitää ehkä paikkansa pelikehityksessä, mutta fyysisten tuotteiden kohdalla pääoman vaikutus vain korostuu teknologian kehittyessä. Tarvittavat muutamat osaaja pystyy palkkaamaan melko halvalla suhteessa suureen pääomaan joka tarvitaan edelleen teolliseen tuotantoon.
Seitsemäs osa on otsikoitu “Palkan suuruus ei kuulu muille”. Kyllä kuuluu, kun siirrymme kohti yhteiskuntaa jossa yhä harvemmilla on mahdollisuus tehdä työtä ja sattuman osuus kasvaa niin enenevässä määrin juuri sattuma ja kitkatekijät määrittävät kenelle ja kuinka paljon maksetaan. Miten tälläisessä yhteiskunnassa voidaan toimia jos harva osaajien joukko nauttii tuntemattomia tulojaan ja niiden hedelmiä muiden tietämättä mitä heille maksetaan? Tämä ei tarkoita etteikö palkka voisi määräytyä markkinaehtoisesti, mutta siinä tapauksessa pitäisi olla toimiva markkina.
“Jos kerran korkeakoulutuksen mahdollistaminen laajemmille kansanosille selittää eriävän tuottavuus- ja palkkakehityksen, joutuisimme luopumaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Kuka haluaa asettaa tämän tavoitteekseen?”
Nyt päästään johtopäätöksiin: koska kerran koulutus on syypää palkkaeroihin eikä mahdollisuuksien tasa-arvosta haluta livetä niin on pakko hyväksyä tuloerot. Ei, kyllä ja ei. Ei, koulutus ei ole syypää, teknologian kehitys on. Kyllä mahdollisuuksien tasa-arvo tulee säilyttää. Ei tämä ei tarkoita suurten tuloerojen hyväksymistä.
“Miles Corakin tutkimuksen mukaan Suomi on tuloliikkuvuudessa hyvää pohjoismaista keskikastia yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa.“
Kuka huomaa mikä tässä on hassua?
“Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on havaittu, että perhetaustalla on suhteellisen suuri merkitys lasten peruskoulumenestykseen. Tämä kertoo siitä, että koulutus on kauttaaltaan niin laadukasta, että muut syyt eriävään menestykseen korostuvat.”
Tai sitten se kertoo siitä että koulutus ei olekaan niin kovin laadukasta kun heikomman kotitausta omaavia ei saada oppimaan?
“Pahimmassa tapauksessa juuri tunne siitä, ettei pärjää koulussa voi olla syrjäytymisen taustalla. Silloin painostaminen lisäkoulutukseen ei paranna tilannetta, vaan suorastaan syrjäyttää.”
Minä muuttaisin koulutusta siten, että oppii ja on kivaa.
“Kauhukuvana on kahtiajakautunut talous. Suomeen jäisivät vain hyvin korkean tuottavuuden teknologia- ja professionaalipalveluiden eliittitoimialat ja laajat matalan tuottavuuden palvelutoimialat. Jotta tältä vältyttäisiin, meillä pitää olla tuotantoa jatkossakin.”
Sinne tuotantoon ei riitä niitä työpaikkoja ei vaikka kuinka haluttaisiin, koneet tekevät työt. Kahtia ja melko pian yhtiä jakautunut talous on väistämätöntä. Koko työn ja hyvinvoinnin suhde pitää miettiä uudestaan.
“Jos huonompiosaisten on totuttava korkeampiin tuloeroihin, parempiosaisten on totuttava siihen, että heidän etuoikeutettuun asemaansa kiinnitetään huomiota.”
Tämä on ihan puppua. Ei siksi etteikö olisi isompia tuloeroja vaan siksi että sen pitäisi johtaa huonompiosaisuuteen. Toki pitkää päivää painavalle osaajalle voidaan hyväksyä parempi elintaso, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa dystooppista huonompiosaisten joukkoa. Tässä kohtaa tehdään valintoja.
