All posts by Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Kohti uutta

Jokaisessa hopeareunuksessa on pilvensä.  Hopeareunus: olen saanut työtarjouksen josta ei voinut kieltäytyä.  Toimin seuraavat kolme vuotta Turun kaupungin Smart and Wise Turku -hankkeessa, ja johdan älyförin pilottiprojektia.  Pilvi:  koska kyseessä on kaupungin joukkoliikenneprojekti, olen jatkossa esteellinen toimimaan joukkoliikennelautakunnassa. Olenkin jättänyt eronpyynnön lautakunnasta.

Mikä älyföri?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on kuljettajaton Föri:  autonomisesti ilman kuskia liikkuva jokilautta. Tuon tarkempaa määritelmää on vaikea antaa antaa, koska vastaavaa ei ole vielä missään.  Ajatusta on Turussa pohdittu jo useita vuosia, ja  konseptin ympärillä on vuosien varrella tehty paljon hyvää selvitystyötä.  Ideoita on paljon. Nyt täytyy sitten päättää mikä on oikeasti mahdollista ja kannattavaa, ja toteuttaa se.

Continue reading Kohti uutta

Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Turun seurakuntavaalien Vihreä Kirkko -listan blogina. Se on jatkoa ehdokasesittelylleni (Tylsyyden armolahja).

Ihmisillä on suuri tarve kokea olevansa oikeassa — ja valitettavan usein yhtä suure tarve kokea, että väärässä olijat ovat pahoja ihmisiä. Ensimmäinen tarve saattaa olla sisäsyntyinen ja psyykkisesti välttämätön. Toisesta tarpeesta sen sijaan pitäisi nimenomaan kirkollisissa piireissä päästä eroon. Vaikka ihminen olisi täysin väärässä, hän ei ole automaattisesti paha ihminen. Tai tarkkaan ottaen, vanhan kunnon perisyntiopin mukaisesti: oikeassa oleva ihminen on ihmisenä aivan yhtä paha.

Osittain tuohon ajattelutapaan vedoten olen sitä mieltä, että kirkkoon täytyy mahtua sekä liberaaleja että konservatiiveja. Kumpikaan siipi ei ole paha, vaikka kovin erimielisiä ovatkin. Jos jompikumpi siipi ajetaan pois, kirkolla ei ole mitään tulevaisuutta. Ja haluan että sillä on tulevaisuus, koska vääjäämättä tulevan ekokatastrofin maailmassa tarvitaan ääni joka uskaltaa ajaa oikeita asioita. (Avaan tätä ajatteluani tarkemmin täällä).

Opillisesti täysin puhtaaseen konservatiiviseen kirkkoon kuuluisi ehkä 5% suomalaisista, sen jäsenet olisivat hyvin sitoutuneita, ja se kirkko toimisi varmasti aktiivisesti ja pitkäjänteisesti — mutta sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta mihinkään oman pienen piirinsä ulkopuolella.

Vastaavasti konservatiiveista puhdistettu liberaalikirkko saattaisi olla suurempi ja suositumpi, mutta se olisi lähinnä hyvän tuulen kerho joka ei saisi oikein mitään aikaan. Kaikella ystävyydellä kanssaliberaalejani kohtaan: pitkäjänteisyys, sitoutuminen ja puurtaminen eivät kertakaikkiaan ole meidän ydinvahvuuksiamme.  (Itse toki mainostan itseäni nimenomaan tylsien asioiden erikoismiehenä, mutta ei minunkaan pitkäjänteisyyteni mihinkään riitä).

Jos halutaan että kirkko on olemassa 50 vuoden kuluttua, mukaan tarvitaan ihmisiä jotka ajattelevat tuhansien vuosien skaalassa — ja konservatiivit ajattelevat. Lähipiirissäni on paljon erittäin konservatiivisia ihmisiä joiden jämeryyttä ja sitkeyttä kunnioitan, siitäkin huolimatta että uskon heidän olevan monista asioista väärässä.  Minun näkökulmastani he ovat luoneet monimutkaisia teologisia koukeroita joissa inhimillisyys murskaantuu; heidän näkökulmastaan minä ja muut liberaalit olemme kokonaan hylänneet Raamatun sanan, jonka pitäisi olla kristinuskon pohja.

Tuota ristiriitaa emme tule koskaan ratkaisemaan tyydyttävästi. Mutta käytännön tasolla, jos vain voitaisiin yhdistää konservatiivien pitkäjänteisyys ja liberaalien humaanisuus, oltaisiin todella vahvoilla.

Nettikeskusteluja seuraamalla päätyy sellaiseen johtopäätökseen, että tällainen yhteistyö on mahdotonta. Poterot ovat niin syvät. Mutta nettikeskusteluja seuraamalla menettää joka tapauksessa uskonsa ihmisyyteen. Saman pöydän ääressä istuminen ja kohtelias mutta jämerä keskustelu on se mitä tarvitaan. Joistakin asioista tuskin koskaan päästään yhteisymmärrykseen, mutta keskustelun kautta voidaan löytää tavat toimia siitä huolimatta.

On tietysti mahdollista, että olen tässä yli-idealistinen, johtuen omista hyvistä peruskokemuksistani. Kasvoin papinpoikana, ja vieläpä lähetyslapsena. Vanhemmillani on varsin järkähtämättömiä konservatiivisia näkemyksiä jotka tuskin ikinä muuttuvat. Mutta heillä on myös perusasenne jota voi vain kadehtia: aivan kaikesta voi ja pitää olla valmis väittelemään sivistyneesti, kenen tahansa kanssa. Tätä me myös olemme tehneet, niin pienestä kuin muistan. Jaloimmillaan olen nyt vanhoilla päivillä astunut heidän ovestaan sisään, saanut kahvikupin käteeni, ja alle kahdessa minuutissa käynnissä on ollut lennokas debatti jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Joskus päädymme vahingossa olemaan samaakin mieltä jostakin, mutta se ei ole varsinainen päämäärä, vaan toisen ajattelutavan ymmärtäminen.

Jos tuollaista asenneilmapiiriä saadaan syntymään myös kirkossa, niin ehkä tästä vielä selvitään.

 

Tylsyyden armolahja

Teksti on julkaistu alunperin Turun Vihreä Kirkko -listan blogina. Olen ehdolla Katariinan seurakunnassa.

Tylsyys ei ole perinteinen kristillinen armolahja, mutta ehkä sen pitäisi olla. Seurakunnan luottamusmiehen tärkein rooli on hoitaa tylsät tehtävät, jotta todelliset tähdet — eli työntekijät ja vapaaehtoiset —  pystyvät hoitamaan mielenkiintoiset tehtävänsä.

Itse pidän nimenomaan tylsistä asioista. Olen 46-vuotias fyysikko, ja pyörittelen ammatikseni numeroita. Toimin myös Turun kuntapolitiikassa, ja olen Vihreiden edustaja joukkoliikennelautakunnassa. Mukavan teknistä ja kuivakkaa.

En ole mikään seurakunta-aktiivi. Taustani on kyllä hyvinkin kristillinen: olen lähetyslapsi, luterilaisuuuteen kasvanut ja saturoitunut papinpoika, ja lisäksi myös papin puoliso. Mutta kaltaisellani ihmisjoukkoja vieroksuvalla pessimistisellä nörtillä ei ehkä oikein ole ollut kirkossa luontevaa paikkaa muutoin kuin joulukirkon penkin lämmittäjänä.

Kuvailen suuria linjoja omassa blogissani. En usko, että pystyisimme enää estämään katastrofaalista ilmastonmuutosta joka tärvelee lähes kaiken hyvän ja arvokkaan mitä olemme saaneet aikaan.  Kun se kriisi aikanaan iskee, tarvitaan profeetallisia tahoja jotka viimeiseen saakka puolustavat heikoimpia. Tiivistäen: haluan pitää kirkon hengissä nykyisten hyvien aikojen yli, jotta se on käytettävissä kun todella kovat ajat koittavat.

Hengissä pitäminen vaatii kahta asiaa: suuria muutoksia, ja toisaalta pieniä tavallisia asioita.

Esimerkiksi tasa-arvoasioissa kirkonkin on nyt tultava 2000-luvulle, jos se aikoo 2000-luvulla olla minkäänlainen toimija. Itse tunnen — ja arvostan — useita erittäin konservatiivisia kristittyjä, ja ymmärrän heidän tuskansa erityisesti avioliittoasiassa. Opillisesti se on vaikea asia. Mutta silti on löydettävä tapa edetä.

_S5D2138
Kuva: Risto Savolainen

Pienet tavalliset asiat taas ovat paras tapa varmistaa, että ihmisillä ylipäätään säilyy mitään mielenkiintoa kirkkoa kohtaan.  Tällaisia asioita ovat Katariinassa esimerkiksi partio ja diakoniatyö. Tämä ei tarkoita sitä, että tehdään pelkästään sellaisia leppoisia asioita joita kaikki yksimielisesti kannattavat. Seurakunnalla tulisi olla aktiivinen ote esimerkiksi paperittomien auttamiseen, vaikka aihe ei kaikkia miellytäkään. Joskus on toimittava oikein, vaikka se herättäisi närää.

Vaalikonevastaukseni löytyvät täältä.

 

Nottingham: Turku vuonna 2050?

Jokaisen turkulaisen päättäjän kannattaisi vierailla Nottinghamissa: se on kaupunki, jota Turun täytyy muistuttaa 2050-luvulla, jos Turku toivoo olevansa vielä silloin osa Suomen kasvukolmiota. Tämän yhteyden tajusin Turun joukkoliikennelautakunnan perehtymismatkalla Englannissa.

Nottinghamissa on nyt reilut 300,000 asukasta, ja maakunnan alueella reilu 800,000. Asukkaista lähes 60,000 on opiskelijoita. Keskusta on melkoisen ahdas. Kaupungissa on paljon turismia. Se on entinen teollisuus- ja kaivoskaupunki, joka nyttemmin on siirtynyt enemmän teknologia-alalle. Samantyyppisiin lukemiin Turun seudunkin pitäisi tähdätä 2050-luvulla, vaikka maakuntamme pienemmäksi jääneekin. Continue reading Nottingham: Turku vuonna 2050?

Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia?

Vihreillä on ainoana suomalaisena puolueena oma tiedejärjestö, eli Viite (Tieteen ja teknologian vihreät). Olen tänä vuonna sen varapuheenjohtaja.  Viite ja Viitteen jäsenet ovat ottaneet välillä railakkaastikin erilaisia kantoja kuin itse puolue, esimerkiksi geeniteknologiassa tai ydinvoimassa.

Miksi me olemme niin hankalia?

Tämä ei ole mikään Viitteen virallinen kanta, mutta uskonpa että suurin osa jäsenistä sen allekirjoittaa:  Omaan elämäänsä liittyvissä asioissa itse kukin saa ajatella aivan mitä tahtoo.  Yhteisissä päätöksissä vahva tieteellinen todistusaineisto kuitenkin päihittää aina poliittisen ideologian, ja tieteellinen konsensus päihittää aina kaiken.

Tämä asenne johtaa väistämättä tiettyyn… kulmikkuuteen.

Continue reading Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia?