Ammattikoulu ja muutoksen karmeus

Ysiluokkalaiselleni tuli hiljattain Wilman kautta viesti, jossa kannustettiin koululaisia  hakemaan suoraan ammattikouluun ja työllistymään saman tien meriteollisuusalalle. Ajatus on todella kaunis, ja luultavasti ihan oikeansuuntainen. Silti se herätti mielessäni pientä levottomuutta. Siinä on ongelmia — jotka kyllä ovat ohitettavissa jos vain tajua on.

Aloin pohtia, elääkö turkulainen koulujärjestelmä edelleen sellaisessa maailmassa, jossa ihminen voi 16-vuotiaana päättää mitä aikoo loppuelämänsä tehdä, opettelee pari vuotta tekemään niin, menee jonnekin tekemään niin, on siellä neljäkymmentä vuotta tekemässä niin, ja jää sitten eläkkeelle eikä enää tee niin? Toivottavasti ei.

Käytännössä maailma muuttuu niin kovaa vauhtia, että nyt ammattikoulussa opittu taito on vanhentunut viimeistään 20 vuoden sisällä, ehkä nopeamminkin. Myös automatiikka korvaa koko ajan sellaisia työtehtäviä, jotka voidaan automatisoida — ja lähes kaikki voidaan.

Vihreiden vahva koulutusteema perustuu nimenomaan sen tajuamiseen, että maailma muuttuu, ja koulutus on paras tapa sopeutua niihin muutoksiin. Ei ole mitään järkeä tehdä kaikista suomalaisista sosiaalipsykologian lisensiaatteja. Sen sijaan on hyvin paljon järkeä pyrkiä siihen, että ammattikouluistakin valmistuisi mahdollisimman monipuolisia ammattikoululaisia.  Lukion oppimäärää pienemmällä tietomäärällä on hankala pärjätä nykymaailman haasteissa.

Toisaalta kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta opiskelu, ainakaan 16-vuotiaana. Tällä hetkellä valinta tapahtuukin aivan liian aikaisin. Jopa sellaisessa opetuksen kehitysmaassa kuin USA:ssa opiskellaan monessa osavaltiossa aina 12 luokkaa. Ideaalimaailmassani opppivelvollisuusikä nostettaisiinkin 18 vuoteen, mutta tämä ei ole kunnallisesti päätettävä asia.

Voikin olla, että ensimmäisen ammattikoulutusjakson kestoa sinällään ei kannata keinotekoisesti lisätä. Sen sijaan olisi realistista lähteä siitä, että ensimmäinen koulutusjakso ei ole viimeinen. Jos ihminen koulutetaan johonkin ammattiin 16-vuotiaana, on jokseenkin todennäköistä että hänet joudutaan kouluttamaan toiseen ammattiin 36-vuotiaana, ja ehkä vielä kolmanteen 56-vuotiaana.

Tällaiseen nykyinen järjestelmämme ei taivu. Nyt sama asia hoidetaan käytännössä kankeasti ja nöyryyttävästi kortiston kautta — tai oikeastaan ei hoideta. Työttömien uudelleenkoulutus on sattumanvaraista ja hankalaa. Nykymaailmassa on valitettava mutta vääjäämätön fakta, että lähes jokainen menettää työpaikkansa jossakin vaiheessa.  Hyvällä tuurilla katoaa vain työpaikka, huonolla tuurilla katoaa koko osaamisalue.

Korkeasti koulutettu pystyy helpommin hyppäämään aivan uudelle alueelle. Ammattikoulutettu voi vaatia uuden ammattikoulutuksen. Tässä ei pitäisi olla mitään erikoista tai hävettävää, mutta siitä on tehty nöyryyttävä ja ihmisarvoa tuhoava kokemus. Olen kirjoittanut omista työttömyyskokemuksistani äärimmäisen poliittisesti epäkorrektin kirjoitussarjan, ja itse olen sentään pärjännyt systeemin puristuksessa aika hyvin.

Koulutus- ja työttömyysjärjestelmämme määrätään hallitustasolla, ja tällä hetkellä hallitustaso on tippunut täysin kehityksen kelkasta. Turun kokoisella vahvalla kaupungilla on kuitenkin edes hiukan edellytyksiä toimia edes hiukan autonomisesti. Virallisesti emme voi antaa ihmisille “toista kierrosta” ammattikoulutusta, mutta käytännössä työttömien aktiivinen uudelleenkouluttaminen voi ajaa samaa asiaa.

Yritin kaivella hiukan tilastoja, mutta kovin selkeitä lukuja en löytänyt. Tilastokeskuksen sivujen kautta löytyi liitteenä oleva tiedosto (Koulutus-tau.xls), jossa listataan Varsinais-Suomen ammatillisessa koulutuksessa olevat aloitusvuoden iän mukaan. Kun Varsinais-Suomen työttömyys pyörii 13%:n pinnassa eli on useita kymmeniä tuhansia, näyttää siltä että erityisen aktiivisesti tätä mahdollisuutta ei käytetä.

Nuorten lisäksi meri- ja autoalalle kannattaisikin Turussa aktiivisesti kouluttaa myös nelikymppisiä työttömiä. Populistisesti ajateltuna nämä paikat ovat silloin “nuorilta pois”, mutta toisaalta tämä ei ole nollasummapeliä. Kun yksi työllistyy teollisuuteen, toinen voi sen lisäksi työllistyä palvelualalle.  Tämä olisi yksi epäsuora askel kohti jatkuvan koulutuksen yhteiskuntaa, jollaiseksi toivon Suomen kehittyvän.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.  

 

Maailma tarvitsee lisää fyysikoita

Kirjoittajat: Petri Mutka, Jyväskylä; Pertti Rautiainen, Oulu; Jakke Mäkelä, Turku. Kirjoitus on julkaistu Viite ry:n blogissa.

Fyysikkoina olemme sitä mieltä, että maailmassa ei ole vielä tarpeeksi fyysikoita. Kuntavaaliehdokkaina olemme sitä mieltä, että olisi kuntien tehtävä tuottaa näitä tulevia fyysikoita. Olemme tässä asiassa kuin Schrödingerin kissa. Yhtä aikaa hiukan kieli poskessa — tuskin kukaan muu kuin fyysikko voi olla oikeasti sitä mieltä, että fyysikkona oleminen on maailman paras asia — ja yhtä aikaa täysin vakavissamme.

Maailmankuulu fyysikko Michio Kaku on kirjoittanut kirjan nimeltä Physics of the Future. Kirja kuvailee varsin kattavasti sen, miten lähestulkoon kaikki edes jossakin määrin ennakoitavissa olevat uudet tekniset edistysaskeleet liittyvät fysiikan tutkimustulosten soveltamiseen. Samaan aikaan Suomessa laajan matematiikan ja fysiikan valitsevien opiskelijoiden määrä on huolestuttavan alhainen. Erityisen vähän fysiikka ja matematiikka kiinnostavat nuoria naisia.

Tämä on huono asia.  Se on huono asia paitsi naisille, jotka jäävät vaille fyysikon koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia, niin myös yhteiskunnalle, jolta jää lahjakkuusreserviä tältä osin hyödyntämättä

Yksilön kannalta fyysikon koulutus on selviytyjän koulutus.  Se opettaa, että minkään ongelman edessä ei pidä luovuttaa. Ongelmaa pitää lähestyä monesta eri näkökulmasta, purkaa se osiin ja kasata uudelleen, samalla yksinkertaistaen ja muokaten ongelman kuvausta. Ennen pitkää löytyy aina muotoilu, joka on ratkaistavissa.   Toisaalta fyysikon lähestymistapaan liittyy myös oleellisesti omien näkemysten koettelu, se siis ehkäisee sokeaa uskoa valitun ratkaisun kaikkivoipaisuuteen.

Fyysikon koulutus onkin yksi parhaista lähtökohdista, kun pitää kohdata nykymaailman epävarmuus.  Tuskin on sattumaa, että fyysikon koulutuksella on päästy esimerkiksi Saksan liittokansleriksi.*

Yhteiskunnankin kannalta panostus fyysikoihin kannattaa. Liittyivätpä tulevaisuuden haasteet sitten uusiin teknologioihin tai muutoksiin elinympäristössämme, niin se on varmaa, että fyysikan ja matematiikan osaajia tarvitaan. Jos Suomella on näitä omasta takaa, niin meidän ei tarvitse vain passiivisesti mukautua siihen, mitä uusiin teknologioihin liittyviä päätöksiä muualla tehdään, vaan voimme olla itse vaikuttamassa siihen, millaiseksi teknologinen tulevaisuutemme muodostuu.

Vaikka tieteen tutkimustuloksia soveltava teknologia on aiheuttanut kosolti ongelmiakin, se tarjoaa silti myös parhaat keinot ratkaista tulevaisuutemme haasteet.

Vaikka peruskoulun ja lukion päätarkoitus on tarjota yleissivistävä koulutus, niin on myös selvää, että tarvitsemme kosolti lisää fysiikan ja matematiikan osaajia. Kuntien pienikin lisäpanostus fysiikan ja matematiikan opetukseen voisi olla tässä suureksi avuksi. Esimerkiksi koulujen tiedekerhot olisivat hyvin halpa sijoitus tulevaisuuteen.

*) Erratum: Tarkka lukija huomautti, että Saksan liittokansleri on tarkkaan ottaen fysikaalinen kemisti, ei puhdasoppinen fyysikko. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme kuitenkin inklusiivisessa hengessä siihen, että hänet voi silti hyväntahtoisesti laskea fyysikoksi. 

Jakke Mäkelä  on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Vihreiden energiavisio tunnustaa tosiasiat

[Kirjoitus on julkaistu Turun Vihreiden nettisivulla 6.3.2017]

Vihreä liitto on tunnettu tiukan ydinvoimakielteisestä historiastaan. Toisaalta puolueen sisällä vaikuttaa kaikissa asioissa tiukka avoimen keskustelun periaate. Ydinvoima on asia joka jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta se ei ole asia, joka jakaisi puolueen. Ydinvoimakanta on puolueessakin viime kädessä mielipidekysymys, ei arvokysymys.

Vihreiden periaateohjelman kolme perusarvoa ovat vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta, vapaus kaikille, sekä välittäminen muista ihmisistä. Nämä ovat väljiä ja joskus monitulkintaisia. Toisaalta myös Vihreiden vastahyväksytty strategia edellyttää, että Vihreiden toiminnassa “Vähennetään …. yksimielisyyden vaatimusta – suhteessa puoluetovereihin ja potentiaalisiin yhteistyötahoihin”.  Näkemyksiä onkin laidasta laitaan, ja niistä keskustellaan avoimesti.

Continue reading Vihreiden energiavisio tunnustaa tosiasiat

Pehmeät arvot kovalla datalla: case koulumetsät

Pehmeitä arvoja puolustetaan yleensä tavoilla jotka ovat  pehmeitä ja tunteisiin vetoavia. Usein se onkin paras tapa. Pidän kuitenkin tärkeänä, että pehmeitäkin arvoja yritettäisiin vääntää numeroiksi ja dataksi.  Silloin puolustaminen on paljon tehokkaampaa ja monipuolisempaa.  Otan esimerkkinä koulumetsät.

Kaikki kaupunkimetsät ja viherkohteet ovat tärkeitä, monella tapaa — virkistys, hulevesien hallinta, biodiversiteetti, ja jopa terveysvaikutukset. Siitä huolimatta jokasta pusikkoa ei aina pysty säilyttämään. Joskus suurempi etu (lähinnä tiivis rakentaminen) voi vaatia sen, että jokin luontokohde tärvellään. Kaupungissa joudutaan elämään kuten kaupungissa, ja tekemään ikäviäkin päätöksiä.

Nämä päätökset tehdään käytännössä arvojen perusteella, mutta ne pitäisi pystyä priorisoimaan ja perustelemaan mahdollisimman tarkkaan numeroilla ja datalla.

Arvotasolla on yksi “luontotyyppi”, jota haluaisin puolustaa hyvin tiukasti: koulumetsät. Suomen luonnonsuojeluliiton määritelmä on tiivis ja hyvä:Koulumetsä on koulua tai päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten ja nuorten opetuksen, kasvatuksen ja virkistyksen tarpeisiin. Ulkona oppiminen aineesta ja aiheesta riippumatta sekä metsäluonnon monimuotoisuuden vaaliminen ovat tärkeitä tavoitteita.”

En ole itse fanaattinen ulkoilmaihminen, mutta pidän tärkeänä että juuri lapsille annetaan mahdollisuus olla luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Jokainen päättää sitten itse vanhempana, viettääkö vapaa-aikansa metsässä vai pleikkarin ääressä.  Mutta jos lapsena ei ole saanut mitään kokemusta metsästä, todellista valinnanvapautta ei ole, vaan pleikkari voittaa aina.

Pehmoilu pehmoiluna, data datana.  Tuossa on päämäärä.   Miten päämärän voisi vääntää numeroiksi, jotta sitä voisi oikeasti ajaa eteenpäin? Ei se aivan täydellisesti väänny, mutta suuntaviivoja voi hahmottaa.

Continue reading Pehmeät arvot kovalla datalla: case koulumetsät

Mikä on turkulaisten suurin terveysriski?

Vihreät ajavat yksityisautoilun rajoittamista kaupunkien keskustoissa, myös Turussa. Tätä pidetään helposti ihmisten kiusaamisena. Usein jää tajuamatta, että se on nimenomaan ihmisten suojelemista — tarkkaan ottaen keskustassa asuvien suojelemista.

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Heidi Niskanen, Vihreiden kuntavaaliehdokkaat Turussa

Systemaattinen riskinhallinta auttaa hahmottamaan, mitkä riskit ovat kaikkein merkittävimpiä.  Turun tapauksessa vastaus saattaa olla yllättävä. Jos haetaan suurinta yksittäistä ulkoista terveysuhkaamme, se voi hyvinkin olla yksityisautoilu. Emme tarkoita tällä auto-onnettomuuksia, vaan salakavalampia terveysriskejä.  THL:n tautitaakka-analyysi kertoo suomalaisten pahimmista terveysriskeistä. Menetelmää on avattu mm täällä sekä täällä.  


Altistekohtainen tautitaakka Suomessa

Tarkat luvut ovat tietyllä tavalla abstrakteja, ja on mahdoton sanoa että jonkun tietyn ihmisen kuolema johtuisi nimenomaan ympäristömelusta tai nimenomaan pienhiukkasista. Luvut on myös  keskiarvoistettu koko maan yli, joten paikallisesti tietyt tekijät saattavat olla erityisen pahoja.

Esimerkiksi ilmanlaatuportaalin mukaan Turun typpidioksidipäästöt ovat Helsingin jälkeen Suomen toiseksi pahimmat, ja liikenne on siinä todella merkittävä tekijä. Koska typpidioksidi synnyttää myös pienhiukkasia, terveysvaikutus Turussa on selvä.  Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan pienhiukkasten määrä on Suomessa hieman laskenut viime vuosina, mutta ei kovin merkittävästi. Liikenteen osuus on koko maan tasolla noin 20%, mutta paikallisesti paljon suurempi.

Turun keskusta ei siis ole erityisen terveellinen paikka elää.  Asiaan olisi periaatteessa äärimmäisen helppo puuttua. Tärkein yksittäinen tekijähän on tiedossa:  yksityisautoilu. Valitettavasti tähän tekijään ei todellisuudessa ole ollenkaan helppoa puuttua, koska se on muutoin sekularisoituneen yhteiskuntamme viimeisiä pyhiä asioita.

On kuitenkin kiistatonta, että autoilu tuottaa sekä melua että pienhiukkasia. Varsinkin nastarenkaat pahentavat molempien muodostumista merkittävästi. Nastarenkaat ovat jopa niin paha pienhiukkasten lähde, että edes sähköautoihin siirtyminen ei välttämättä tilannetta paljon parantaisi.

Autot vaativat myös hiekoittamista, ja vaikka hiekoituspölyssä sinällään on melko vähän varsinaisia pienhiukkasia, terveysvaikutuksia silläkin on. Tähän voisi jonkun verran vaikuttaa optimoimalla hiekoitusta (käyttämällä minimimäärän, ja korjaamalla sen nopeasti pois). Tämä kuitenkin maksaa.

Vaikka autoilun tuottamat pienhiukkaset eivät suoranaisesti ketään välittömästi tappaisikaan, ovat muut siitä aiheutuvat terveyshaitat jo itsessään riittäviä autoilun määrän rajoittamiseen. Hengitettävät (<PM10) ja pienhiukkaset (PM2,5) kulkeutuvat keuhkoihin ja aiheuttavat erityisesti astmaatikoille ja iäkkäämmille ihmisille ongelmia pahenevana keuhkoahtauma- tai sepelvaltimotautina.

Tämän lisäksi hiukkaset ja pakokaasut aiheuttava myös terveessä väestössä jo lyhyellä altistusajalla mm. ylähengitysteiden ja silmien ärsytystä. Pitkään kestänyt altistuminen, kuten tapahtuu kaupunkien keskustoissa, voi lopulta johtaa eliniän lyhenemiseen. Kaiken kaikkiaan oireista varmastikin koituu terveydenhoitoon kustannuksia, joita voitaisi vähentää mikäli päästöjen määrää rajoitettaisi entisestään.

Joka tapauksessa jo terveyssyistä voisi aivan hyvin todeta, että autot eivät kuulu kaupunkikeskustoihin.

Tässä pitää kuitenkin olla realisti.  Yhteiskuntamme on rakennettu niin, että aivan ydinkeskustan ulkopuolella auto on käytännössä lähes pakollinen, varsinkin lapsiperheelle. Molemmilla kirjoittajista on itselläänkin auto.  Ymmärrämme siis enemmän kuin hyvin, miten vaikeaa (ja useimmille mahdotonta) autosta luopuminen käytännön elämässä on.

Siitä huolimatta: mitä tehokkaammin yksityisautoilua voidaan tiheästi asutuilla alueilla vähentää, sitä enemmän henkiä säästämme. Myös ydinkeskustassa asuvilla on oikeus terveeseen elämään.

Jos siis haluamme vakavissamme parantaa turkulaisten terveyttä, joudumme pohtimaan mitä tehdä autoilulle. Autoilun haittoja pyritään yleensä vähentämään ennen muuta negatiivisillla keinoilla: verot, tietullit, rajoitukset, nastarengaskiellot, nopeusrajoitusten alentaminen (mikä parantaisi sekä päästö- että meluongelmaa).

Mutta niitä voitaisiin vähentää myös positiivisilla keinoilla. Pyöräilyn tukeminen on tärkeä keino, niille jotka asuvat pyöräilymatkan päässä keskustasta. Kaikille muille olisi kuitenkin tärkeintä lisätä joukkoliikennettä huimasti vielä nykyisestäkin.

Kirjoittajat ovat Vihreiden kuntavaahdokkaina Turussa.  Jakke Mäkelä numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.  Heidi Niskasen (numero 173) omat kotisivut avataan myöhemmin; FB-sivu löytyy täältä.

Lisäys: Vihreä kanssaehdokas Tuomo Liljenbäck (numero 161) on käyttänyt tätä analyysiä osana arviotaan, että raitiotie olisi Turussa kriittisen tärkeä

Translate »