Jos olisi pitänyt etukäteen arvata, mikä on se ainoa asia joka saa turkulaisetkin tunteellisiksi, en olisi ehkä arvannut. Jo parin viikon katukampanjoinnin perusteella vastaus on kuitenkin selvä: ratikka. Vahvoja mielipiteitä on aika harvalla, mutta kun intohimoa löytyy, sitä todella löytyy (käytännössä vastaan).
Toisaalta ei ehkä ole yllättävää, että tunteet nousevat pintaan. Raitiotie on oikeastikin iso kysymys. Se kertoo siitä, millaisen Turun haluamme pitkällä aikavälillä, ja mitä olemme valmiita uhraamaan sen eteen lyhyellä aikavälillä.
Jos lähtee siitä että mikään nykyinen ei saa muuttua ja Turkukaan ei saisi kasvaa, niin silloin raitiotie on tarpeeton. Noin voi toki ajatella, mutta silloin kannattaa myös katsoa tilastoja ja muuta Suomea. Suomi on täynnä taantuvia alueita jotka eivät muutu eivätkä kasva. Sellaiseksi saa haluta, mutta on se outo haave.
Jos ajattelee vain itseään, minun kaltaiseni viisikymppisen on helppo vastustaa koko härdelliä. Raitiotien haitat iskevät päälle nyt, kun taas investoinnit on maksettu ja todelliset hyödyt nähdään ehkä 20-30 vuoden kuluttua. Siinä kohtaa olen itse 50% todennäköisyydellä jo kuollut vanhuuteen.
Tuohon voin vain todeta, että itsekäs saa olla, mutta on se ankeaa elämää. Raitiotie nimittäin on nimenomaan investointi seuraavien ikäpolvien turkulaisille, ja siksi oma mielipiteeni on ehdottoman myönteinen.
Miksi raideliikenne on tulevaisuutta?
Joukkoliikenne on ainoa kestävä tapa liikkua vähänkään pidempiä matkoja kaupunkialueella. Sähköinen liikenne on täälläkin tulevaisuutta, mutta ei yksityinen sähköautoilu. Yksityisautoja ei Turkuun paljon nykyistä enempää mahdu.
Tulevaisuuden liikkumisen täytyy perustua siihen, että joukkoliikenne on mahdollisimman monelle itsestäänselvästi paras vaihtoehto. Raiteiden ja bussilinjojen yhdistelmä on paras tapa tehdä siitä niin sujuvaa, että yksityisauto on huonompi vaihtoehto.
Raideliikennettä haukutaan joustamattomaksi, mutta joustamattomuus nimenomaan on sen vahvuus. Kun raiteet on kerran rakennettu, ne ovat siinä, eikä niitä montaa kertaa vuosisadassa mihinkään siirretä. Kaupunki rakentuu raiteiden ympärille.
Miksi raitiotietä silti vastustetaan?
Raitiotiehen sisältyy kyllä riskejä ja epävarmuuksia, mutta niitä on suuressa määrässä selvityksiä. Kaikessa on riskinsä. Katukampanjoidessa olen törmännyt lähinnä kolmeen väitteeseen.
“Nämä rahat pitäisi käyttää johonkin tärkeämpään”. Tämä on sinällään erittäin hyvä väite, kun tarpeita olisi paljon. Ongelma on tuo termi “nämä rahat”. Näin suuret hankkeet tehdään lainarahalla. Suuriin infrahankkeisiin saa lainaa hyvin pienellä korolla ja pitkällä laina-ajalla. Vastaavia lainoja ei saa kulutukseen. Jos tätä lainaa ei oteta, se ei suoraan tuota meille yhtään lisärahaa käytettäväksi muuhun.
Kotitaloudelle (kehno) vertaus olisi autolaina, jotta voisi käydä töissä. Kun auto itse on vakuutena ja rahaa saa työssäkäynniltä, edullista lainaa saa paremmin, ja sen pystyy myös maksamaan. Normaaliin elämiseen saisi vain kulutusluottoa törkeällä korolla.
“Turku ei osaa rakentaa mitään, ja tämäkin tulee epäonnistumaan”. Logomon sillan, toriparkin ja funikulaarin jälkeen näin on helppo ajatella. Mutta nämä olivat poikkeuksellisia (joskin majesteetillisia) floppeja. Suurin osa kaupungin hankkeista itse asiassa onnistuu aivan kelvollisesti.
Tuntuu että monella turkulaisella on halu ajatella että olemme maailman tumpeloin kaupunki. Totuus on, että kaikki muutkin kaupungit tyrivät. Ne vain eivät jää vellomaan itsesäälissä. Ei meissä ole muuta ainutlaatuista kuin negatiivinen asenteemme (jossa siinäkin häviämme porilaisille).
“Turku on niin erilainen kuin Tampere, että ei ratikka tänne sovi.” Totta tosiaan olemme erilainen, mutta ratikoita on onnistuneesti rakennettu kymmeniin eri Euroopan kaupunkeihin. Jokaisessa kaupungissa on omituisuutensa, mutta missään ne omituisuudet eivät ole olleet este. Monet turkulaiset haluavat ajatella, että olemme tässä(kin) asiassa maailman huonoin kaupunki. On ikävä masentaa, mutta emme ole.
Olen Turun Vihreiden ehdokas vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleissa.