Talouspolitiikka kuulostaa mustavalkoiselta. Joko ollaan degrowthin puolesta, tai sitä vastaan. Ollaan talouskasvun puolesta, tai sitä vastaan. Asiassa on kuitenkin yhtä paljon kauniita harmaan sävyjä kun marraskuun säässä.
Degrowthia olisi helppo kannattaa, ellei se nykytilanteessa johtaisi meitä melkoiseen kaaokseen. Yksi syy siihen on eläkejärjestelmämme, joka yksiselitteisesti perustuu talouskasvuun. Siihen, että jokaisella sukupolvella menee sen verran paremmin, että he pystyvät helposti maksamaan vanhempiensa eläkkeet. Järjestelmä on järjetön ja kestämätön, mutta sen kanssa joudumme nyt elämään.
Talouskasvua taas on mahdoton puolustaa, jos se on rajoittamatonta. Jos talouskasvua käytännössä mitataan yksikössä Temu-tonni, kuten nyt, se johtaa tuhoon.
Markkinataloudessa on kuitenkin yksi piirre, joka mahdollistaa talouskasvun suuntaamisen vähemmän tuhoisaan suuntaan. Haittaverot. Jos tuhoisille asioille isketään riittävän suuret haittaverot, ne vähenevät ilman suoraa valtion mahtikäskyäkin.
Vihreiden vaihtoehtobudjetti menee jo nyt tähän suuntaan, vaatimalla ympäristölle haitallisten tukien lopettamista. Suurin osa näistä tuista on juuri erilaisia verohelpotuksia. Veroilla voi siis ohjata yritysten ja ihmisten toimintaa. Tiedämme tämän.
Ohjausta voisi tehdä vielä paljon radikaalimminkin, ja asettaa todella kovia raippaveroja kaikkein tuhoisimmille toiminnoille. Se ei ole poliittisesti helppoa, ei pelasta täysin ympäristöä, eikä ole taloudellisestikaan ongelmatonta. Mutta se olisi käytännöllinen keino saavuttaa osa degrowth-liikkeen päämääristä nopeastikin, ilman riskialtista totaalista vallankumousta. Toivoisinkin pohdintaa siitä, voisiko tämä olla periaate, jonka taakse valtaosa Vihreistä voisi mennä.
Puhe Vihreiden puoluevaltuustossa 30.11.2024
