Luonnon monimuotoisuuden puolustaminen on hippien hommaa ja kukkaiskedoilla kieriskelyä, voisi moni väittää. Onhan se sitä osittain, mutta tätä(kin) asiaa voi lähestyä myös eleettömän insinöörimäisesti. Mikä olisi kustannustehokkain ja optimaalisin tapa suojella luonnon monimuotoisuutta Turun kaupungin alueella?
Mukavan kuivakka ja erittäin tehokas tapa on siniviherkerroin, joka on kaavoituksen työkalu. Siinä säädellään, miten paljon asemakaavoissa täytyy olla viheralueita tai hulevesien poistossa auttavia alueita. Uutta tonttia suunnitellessa kerroin pitää ottaa huomioon. Kerroin on tavattoman tasapuolinen ja tehokas työkalu.
Monimuotoisuuteen se ei ei ole niinkään tehokas, koska viheralueeksi käy esimerkiksi tasainen ja matala nurmikenttä. Ihmissilmään elegantti ratkaisu, mutta luonnon kannalta lähes aavikko. Yhden ruoholajin kenttä tuottaa monimuotoisuutta yhden lajin verran, eli käytännössä ei ollenkaan. Monipuolinen niittykasvillisuus olisi paljon parempi ratkaisu.
Kaavamerkinnöillä ei voi eikä niillä kyllä pidäkään liian tarkkaan määritellä, mitä kukkia ihmiset saavat pihoilleen istuttaa. Kannustaa voi, ja erilaiset Pelasta Pörriäiset -kampanjat ovat erinomainen tapa saada asioihin muutosta. Ei olisi huono idea sijoittaa siihen, että kaupungillakin olisi jokin vastaava ja mielellään jatkuva positiivinen kampanja menossa.
Velvoitteita voisi soveltaa lähinnä Kupittaan siirtolapuutarhan tapaisissa erikoistapauksissa, joissa yhteistä tilaa on annettu yksityisten käyttöön. Kuten koko Vihreiden ryhmä, kannatan siirtolapuutarhan säilyttämistä, vaikka se sijaintina lähes huutaisikin tiivistä asumista. Mutta vastapainona pitää kyllä voida edellyttää, että siirtolapuutarha myös sitten on myös monimuotoinen ja monipuolinen.
Tärvellyt tilat paratiisin avaimena
Lempilapsekseni on kuitenkin tullut mm ekologi Jussi Lampisen väitöskirjassaan esittämä ajatus kaupungin hukkatilojen käyttämistä niittyekosysteemien luomiseksi. Voimajohtojen alle jää Turussakin huomattavan pitkä lähes yhtenäinen alue, jolle ei voi rakentaa ja jonka kasvillisuutta ei voi päästää korkeaksi. Vastaavasti erityisesti pikateiden varsilla on suoja-alueita, joita ei voi päästää kasvamaan valtoimenaan.
Näillä alueilla kunta ja valtio voisivat hyvinkin suvereenisti päättää, että tasaisen ruohomaton tai hoitamattoman pusikon sijasta alueista tehdään hyvin suunniteltuja ja hoidettuja monimuotoisuusreservaatteja. Tiealueilla liikenneturvallisuus tulee ykkösenä, mutta pientareiden arvo nimenomaan olisikin matalina niittyinä. Turvallisuudesta ei siis tarvitse tinkiä ollenkaan.
Tarkkaa arviota Turun alueen potentiaalista ei ilmeisesti ole, mutta koko Suomen alueella voimajohtojen alla on noin 500 km^2 tilaa ja valtion hoitamien pikateiden pientareilla 1000 km^2. Eivät valtavia määriä ehkä, mutta Turun alueella erityisesti voimajohtojen alla on merkittävä osuus pinta-alasta. Hyvin suunniteltuna tämä tila alkaisi olla oikeasti merkittävä. Ylipäätään harva asia on niin järkevää kuin tärvellyn tilan ottaminen hyötykäyttöön.
Ilmainen ratkaisu tämä ei ole, mutta kaikkea hoitotyötä ei välttämättä tarvitsisi tehdä ammattilaisvoimin. Suomi on edelleen yhdistysten ja talkootyön luvattu maa. Jos (kuten itselläni) voimajohto kulkee parinsadan metrin päästä kodista, ei olisi vaiva eikä mikään kuluttaa yksi iltapäivä kesässä talkootyönä niittämässä aluetta (Juhannuskukkulan alueella olen itsekin jo nyt osallistunut vastaaviin talkoisiin).
Ajatus on vasta kypsyttelyasteella, enkä osaa heittää lukuja siitä, mitä tämä oikeasti maksaisi. Talkoohenkeä hyödyntämällä hintaa saataisiin merkittävästi alas, joskin talkoolaisten pitkäaikainen innostaminen ja ohjaaminen on yllättävän työlästä ja vaikeaa. Missään nimessä tämä ei ole ilmainen ratkaisu, mutta erittäin kustannustehokas se voisi silti olla.
Olen Turun Vihreiden ehdokas vuoden 2021 kuntavaaleissa, numerolla 424. Lisää ajatuksiani löydät täältä.
