Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia?

Vihreillä on ainoana suomalaisena puolueena oma tiedejärjestö, eli Viite (Tieteen ja teknologian vihreät). Olen tänä vuonna sen varapuheenjohtaja.  Viite ja Viitteen jäsenet ovat ottaneet välillä railakkaastikin erilaisia kantoja kuin itse puolue, esimerkiksi geeniteknologiassa tai ydinvoimassa.

Miksi me olemme niin hankalia?

Tämä ei ole mikään Viitteen virallinen kanta, mutta uskonpa että suurin osa jäsenistä sen allekirjoittaa:  Omaan elämäänsä liittyvissä asioissa itse kukin saa ajatella aivan mitä tahtoo.  Yhteisissä päätöksissä vahva tieteellinen todistusaineisto kuitenkin päihittää aina poliittisen ideologian, ja tieteellinen konsensus päihittää aina kaiken.

Tämä asenne johtaa väistämättä tiettyyn… kulmikkuuteen.

Hyvin harvoista asioista on todella vahvaa tieteellistä konsensusta. Ilmastonmuutos on niistä tunnetuin: ihmisen toiminta lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, ja hiilidioksidipitoisuuden raju lisääntyminen on johtanut ja johtaa ilmakehän lämpötilan rajuun nousuun. Yhä edelleen on änkyröitä, republikaanipolitikoita ja muita foliohattuilijoita jotka tästä vielä käyvät näennäiskiistaa, mutta aivan samalla tavalla käydään “debattia” siitä onko maapallo litteä.

Harvoihin asioihin tietenkään on yhtä laajaa konsensusta kuin ilmastonmuutokseen.  Monista asioista tiede ei pysty sanomaan yhtään mitään, ei nyt eikä välttämättä koskaan. Monissa asioissa tutkimustulokset ovat ristiriitaisia tai puutteellisia, tai kysymykset muotoiltu niin epämääräisesti että niitä ei voi edes periaatteessa yrittää ratkaista tieteen avulla.

Hyvin monissa tärkeissä asioissa tieteellinen todistusaineisto alkaa kuitenkin olla niin vankkaa, että sen kieltäminen alkaa olla älyllisesti epärehellistä.  Alla listaan muutamia asioita, joissa todistusaineisto alkaa olla näin vahvaa.

• Hiilidioksidipäästöjen on loputtava, jos haluamme estää ilmaston lämpenemisen
• Eläinten kasvattaminen ruoaksi aiheuttaa valtavasti kasvihuonepäästöjä, jotka vältettäisiin jos siirtyisimme kasvipohjaisempaan ruokavalioon.
• Lentoliikenne aiheuttaa suhteettoman suuren osan pahimmista kasvihuonepäästöistä, ja lentoliikennettä rajoittamalla hidastaisimme ilmastonmuutosta.
• Metsien laajamittainen hakkaaminen liian nuorina heikentää sekä hiilitasetta että metsien biodiversiteettiä. Suomen biotaloustavoitteet kokonaisuutena eivät ole kestäviä.
• Tuulivoiman hinta laskee koko ajan, ja se on koko ajan kannattavampaa (kunhan säätövoima tai energiajousto saadaan järjestettyä).
• Ydinvoima on yhtä vähäpäästöistä ja turvallista kuin vaikkapa tuulivoima. (Taloudellisuudesta tutkimus ei todennäköisesti pysty sanomaan mitään, puoleen tai toiseen, koska muuttujia on liian paljon ja aikaskaala liian pitkä). On poliittinen päätös, haluammeko torjua ilmastonmuutosta laajentamalla ydinvoiman käyttöä.
• Geenimanipulaatiosta ei ole ihmiselle terveyshaittoja, eikä teknologiana ympäristölle muutenkaan. On poliittinen päätös, halutaanko sitä käyttää esimerkiksi nälänähädän poistamiseen tai ilmastonmuutoksen sopeutumiseen.
• Glyfosaatti ei ole oikein käytettynä vaarallista. On poliittinen päätös, halutaanko se siitä huolimatta kieltää ja korvata pahemmilla kasvimyrkyillä.

Listan alkupäässä on asioita, joita Vihreä liike on kannattanut ammoisista ajoista lähtien. Listan loppupää… kiistanalaisempaa. Mutta jos hyväksyy alkupään, joutuu harrastamaan melkoista älyllistä ja moraalista akrobatiaa jos haluaa samaan aikaan kiistää loppupään.

Miksi vastustamisessa on ehkä aikanaan ollut järkeä?

Kiistakapulat ovat pääasiassa asioita, joiden vastustamisessa on aiemmin ollut vinha perä. Ydinvoimavastaisuus on syntynyt ennen muuta reaktiona Tshernobylin onnettomuuteen, joka taas johtui neuvostojärjestelmän täydellisestä välinpitämättömyydestä riskejä kohtaan. 80-luvun neuvostoliittolaisia ydinvoimaloita oli erittäin järkevää vastustaa; itse asiassa aivan kaikkea neuvostoliittolaista olisi ollut 80-luvulla järkevää vastustaa.

Mutta maailma on siitä muuttunut: Neuvostoliittoa ei enää ole, ja vaikka Venäjä ei ole siitä ajasta juurikaan paremmaksi kehittynyt, ydinvoima on. Toisaalta ilmasto ja energiapolitiikka ovat kehittyneet paljon huonompaan suuntaan kuin 80-luvulla olisi odotettukaan. BP:n energiakatsaus osoittaa, että maailma pyörii yhä edelleen fossiilisilla, ja pyörii vielä rajummin jatkossa.

Glyfosaatin historia on paljon mutkikkaampi: Monsanto onnistui pilaamaan maineensa Vietnamin sodan aikana tuottamalla Agent Orangea. Vietnamin sota on ollut ehdottomasti vastustettava asia, siinä missä ainakin osa USA:n uudemmistakin sodista. Myös Monsanto on sen aikaiset kolhunsa ansainnut, eikä se ole sen jälkeenkään sosiaalisissa suhteissaan onnistunut. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään siitä, millaisia glyfosaatin kaltaiset Monsanton nykytuotteet ovat. Yksi ainoa virallinen taho on luokitellut glyfosaatin syöpävaaraksi käyttäen omintakeista vaaran määritelmää, muut (jotka vaaran sijasta mittaavat riskiä) eivät ole.

Geenimanipulaationkin vastustamisenkin takana on todennäköisesti jokin syy, joka on silloin ollut täysin perusteltu. Mutta maailma on muuttunut.

Tämän takia kaltaiseni tiedevihreät ovat niin hankalia. Silloin kun tieteelliset tutkimustulokset tukevat jotakin “perinteistä” Vihreää arvoa, myös me tiedevihreät puolustamme sitä perinteistä arvoa kuin bulldogit.  Mutta kääntöpuolella: jos alkaa näyttää siltä että tieteelliset  tutkimustulokset ovat ajamassa jonkin perinteisen Vihreän arvon ohi tai jos maailma on muuttunut liikaa, se arvo tiputetaan jossakin vaiheessa pois. Ei heti, eikä tarkkaan harkitsematta, mutta viime kädessä täysin armotta.

Esimerkiksi GMO:n tai glyfosaatin tai ydinvoiman jyrkkä vastustaminen ovat arvoja, joilla ehkä oli aikansa, mutta joiden aika on nyt mennyt.

Paikallishankaluus

Ydinvoima ja GMO ovat nykytilanteessa aika abstrakteja asioita, ja niistä vänkääminen on turhauttavaa ja epäkonkreettista. Löydän kuitenkin hyvän konkreettisen esimerkin aivan läheltä. Se osoittaa, että tiedevihreä voi olla hankala myös paikallistasolla.

Turun vuoden 2029 hiilineutraalisuustavoite on loistava ja kunnianhimoinen päämäärä. Erityisesti joukkkoliikennettä ja kaupunkirakennetta voidaan täällä tehostaa vielä merkittävästi.

Valitettavasti, jos asiaa tarkastelee vähänkään analyyttisesti, joutuu myöntämään että että missään todellisessa mielessä emme ole hiilineutraali kunta 2029.  Yli puolet tavoitteesta perustuu siihen, että Naantalin voimalan biohakkeen polttaminen voidaan poliittisesti laskea päästöttömäksi.  Todellisuudessa tämä päästöttömyys on siis poliittinen sopimus, joka on vastoin esimerkiksi IPCC:n antamia tutkimustuloksia — sama IPCC, jonka konsensus on ilmastonmuutosarvioiden takana.

Tarkkaan ottaen IPCC ei anna biomassalle yhtä ainoaa päästölukemaa, koska eri jakeet ovat niin erilaisia. Jotkin jakeet saattavat olla lähes nettopäästöttömiä, mutta keskimäärin biomassan päästöt ovat hyvinkin suuria.

(Kuvalähde: kaikenhuippu.com, jossa on myös muita mielenkiintoisia kuvaajia).

Hypoteettisessa ideaalimaailmassa, jossa jokainen Naantaliin saapuva hakekuorma auditoitaisiin ja hyväksyttäisiin vain kestävät kuormat (näitä kuorma-autoja tulee sivumennen sanoen kymmeniä vuorokaudessa), voitaisiin ehkä ajatella että ollaan lähellä hiilineutraalisuutta. Todellisessa maailmassa energiapuuta joudutaan laivaamaan Naantaliin Baltiasta asti, ja raaka-aineeksi kelpaa kaikki mitä saadaan.

Lisäksi, kuten olen jo aiemmin analysoinut, hakkuujätteen käyttäminen ei sinällään tarkoita että toiminta olisi kestävää. Hakkuujätettä syntyy massiivisia määriä vain jos alkuperäiset metsähakkuutkin ovat massiivisia. Vaikka Naantalin laitos ei polttaisikaan suoraan runkopuuta, Naantalin laitosta ei olisi olemassa ellei sitä runkopuuta hakattaisi muihin tarkoituksiin.

Nämä ovat faktoja jotka pitäisi myöntää. Turun hiilineutraalisuushanke kuulostaa hyvältä, ja siinä onkin paljon hyvää, mutta ei pidä hairahtua kuvittelemaan että faktat olisivat puolellamme. Merkittävä osa siitä on puhdasta teatteria.

Vastaavasti on toki fakta, että Naantalin voimalalle ei tällä hetkellä ole todellisia vaihtoehtoja. Välivaiheena lienee joka tapauksessa parempi, että Naantalissa palaa biohake kuin että siellä palaisi kivihiili. Mutta jos todellista radikaalia neutraalisuutta haetaan, nyt pitäisi olla jo työn alla pohdinta siitä, miten Naantalin voimala korvataan mahdollisimman nopeasti.

Mitään helppoja ja taloudellisesti edullisia (tai edes kannattavia) ratkaisuja ei ole näköpiirissä, mikä tarkoittaa että on etsittävä vaikeita ja taloudellisesti kalliita — ehkä SMR-reaktoreita, ehkä jotakin aivan muuta. Nykyhetkeen ei voi pysähtyä.

Tällaista on tiedevihreys paikallistasolla. Ikävää ja kolkkoa, mutta välttämätöntä.

Jakke Mäkelä on tällä hetkellä mm Viitteen (Tieteen ja teknologian Vihreät) varapuheenjohtaja ja Viitteen Varsinais-Suomen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.  Hän on myösVihreiden puoluevaltuuskunnassa. Turussa hän  on Vihreiden edustaja joukkoliikennelautakunnassa.