Kyynisin teoria ei aina ole oikea, mutta usein se on ainakin loogisin. Fortumin Uniper-kauppaa on hämmästelty Suomessa, koska yhtiön omistukseen kuuluu paljon hiilivoimaa jolla ei katsota olevan tulevaisuutta. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi Riku Merikoski on osoittanut, että kaupassa on Fortumin kannalta erittäin paljon mieltä vaikka hiilen arvo laskettaisiin nollaksi.
Bisnesmielessä sijoitus on siis järkevä, eikä Fortumin päätöksessä ole mitään ihmeteltävää. Poliitikot ovat rähisseet hiilivoimasijoituksen moraalittomuudesta ymmärtämättä kaupan todellisesta rakenteesta mitään, eikä siinäkään ole mitään ihmeteltävää.
Sensijaan täysin käsittämättömältä tuntuu, että Uniper itse on aloittanut Suomessa voimakkaan mediakampanjan, jolla se yrittää osoittaa että Uniper on niin huono yritys että Fortumin ei pitäisi sitä ostaa.
Tarkoituksena on selvästi lisätä tuota poliittista räksytystä, jotta suomalaiset poliitikot pakottaisivat Fortumin perumaan kaupan. Fortum on teknisesti ottaen tavallinen yritys, mutta koska valtio omistaa siitä enemmistön, se on käytännössä hallituksen käsikassara. Tämä nähtiin mm Fennovoima-hankkeen yhteydessä, jossa Fortum jo peliajan jälkeen suoritti ihmepelastuksen.
Fortum on siis täysin poliittisesti ohjattavissa, ja Uniperin kampanjalla olisi sinällään realistiset mahdollisuudet onnistua. Kukaan ei kuitenkaan ole osannut selittää, miksi Uniper haluaisi onnistua.
Löytyykö vastaus saksalaisesta aluepolitiikasta?
Uniperin hiilivoimalat ovat Saksalle täysi välttämättömyys, koska Energiewende on epäonnistunut. Kun ydinvoimaa ajettiin alas liian nopeasti ja vaihtelevatasoisia uusiutuvia ylös liian nopeasti, hiilivoimaloita tarvitaan tasapainottamaan uusiutuvan energian vaihteluita, eikä ole näköpiirissä että tilanne olisi muuttumassa. Tällä työkalulla pystyy seuraamaan Euroopan eri maiden sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä, ja Saksa on systemaattisesti likaisimmasta päästä Eurooppaa. Ilman kivihiiltään Saksa sammuu.
Tämän ymmärtävät varmasti kaikki saksalaiset päättäjät, vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan. Ja tässä astuu kuvaan saksalainen aluepolitiikka. Jos Uniper säilyy saksalaisessa omistuksessa, saksalaiset päättäjät pystyvät painostamaan sitä pitämään hiilivoimalat käynnissä, joko laillisin keinoin tai sitten hämärän rajamailla olevin keinoin.
Jos Uniper siirtyy suomalaisomistukseen, painostuskeinot loppuvat. Fortumille ei tuota pienintäkään tuskaa sulkea saksalaisia hiilivoimaloita jos sillä sattuu siihen olemaan intressi, eikä Saksa pysty sitä mitenkään estämään. Mutta olisiko Fortumilla sitten intressi tähän? Ehkä.
Löytyykö vastaus myös suomalaisesta aluepolitiikasta?
Kepulaishallituksemme koko biotalousvisio perustuu siihen, että Suomi pystyy lisäämään metsähakkuitaan radikaalisti nykyisestä. Näin suuret hakkuut olisivat ilmastollisesti kestämättömiä, ja EU:n LULUCF-asetuksen oli tarkoitus rajoittaa hakkuut kestävälle tasolle. Suomi sai kuitenkin viime hetken esityksellään vesitettyä asetusehdotusta, ja hakkuita voidaan jatkossa tehdä yli kestävän rajan. Mekanismit tarkentuvat vielä, ja viimeksi eilen EU:n ympäristöministerit kokoontuivat päättämään detaljeista. Kepulainen ympäristöministerimme ilmaisi pettymyksensä siitä, että edelleenkin rajoituksia on hänen mielestään liikaa.
Koko LULUCF-performanssi on ollut tietyllä tasolla performanssi, koska pahimmassakaan tapauksessa asetus ei estäisi metsähakkuita kokonaan. Hakkuita on joka tapauksessa mahdollista tehdä yli ilmastollisesti kestävän rajan, kunhan päästöjä vastaavasti kompensoidaan jossakin muualla. Tämä tulee kuitenkin kalliiksi, ja siksi Suomi on tehnyt kaikkensa että hakkuukiintiö olisi mahdollisimman suuri.
Miten tätä kompensaatiota voi sitten tehdä? Tapoja on monia: esimerkiksi ostamalla päästöoikeuksia muilta mailta; tai tehostamalla liikenteen tai asumisen energiankulutusta; tai… sulkemalla hiilivoimaloita.
Detaljitaso tulee olemaan huomattavasti monimutkaisempi, mutta periaatetasolla valtio pystyisi ehkä Uniper-kaupan kautta lisäämään suomalaisia metsähakkuita lähes ilmaiseksi. Jos suomalainen Fortum sulkee saksalaisen hiilivoimalan, päästökauppaan vapautuu suomalaisia oikeuksia joilla voidaan tukea suomalaista metsänhakkuuta (ainakin välikäsien kautta).
Jos Uniper-kauppa on kannattava ilman hiilivoimaloitakin, kuten Merikoski on analysoinut, tämä on Fortumille aivan rationaalinen toimintamalli, varsinkin jos valtio maksaa päästöoikeuksista kaikille osapuolille sopivan hinnan. Kun valtio kontrolloi Fortumiakin, tällaisen hinnan löytyminen on helppoa.
Saksalaisille tällainen skenaario olisi painajainen — ei pelkästään siksi että paikallinen hiilivoimateollisuus kuolee, vaan siksi että koko Saksan kansallinen energiaverkko ei kestä sitä. Uniper ei varmasti olisi lähtenyt tähän itsensälokaamiskampanjaan ilman, että taustalla on suurempaa tukea. Jos kauppa toteutuu, potentiaaliset riskit Saksassa voivat olla todella hurjat.
Onko tämä moraalisesti oikein vai väärin?
Energiapolitiikka on niin suurta ja kyynistä peliä, että moraalia miettimällä riskeeraa lähinnä oman mielenterveytensä. Kun tähän skenaarioon vielä yhdistyy sekä saksalainen että suomalainen aluepolitiikka, moraali kannattaa unohtaa kokonaan.
Hiilivoimaloiden alasajo olisi sinällään ilmastoteko, eikä minulla ole suurta empatiaa saksalaisten mahdollisia ongelmia kohtaan — itsepä ovat Energiewende-kuoppansa kaivaneet. Toisaalta se ilmastoteko nollaantuu, jos kepu pääsee vastaavalla määrällä hakkaamaan metsiämme — ja sen lisäksi menetämme metsiemme muut hyödyt, kuten biodiversiteetin ja virkistysmahdollisuudet. Ei tässä pelissä varsinaisia voittajia ole.
Lisäys klo 14:30. Laitoin kirjoituksen kritisoitavaksi Tieteen ja teknologian vihreiden Facebook-sivuille. Palautteen perusteella näyttää melko varmalta että päättelyketjuni on virheellinen (mikä ei ole itsellenikään yllätys). Ennen muuta ei ole oikein mitään tapaa, millä Suomen valtio pystyisi todellisuudessa hyödyntämään Fortumin mahdollisesti saamoja päästöoikeuksia. Fortumin on kaupallisena yhtiönä saatava niistä paras mahdollinen hinta, ja se tapahtuu huutokauppaamalla. Valtio tai muut suomalaiset yritykset eivät siis oikein voi saada Fortumilta oikeuksia sen halvemmalla kuin mistään muualtakaan.
Sen sijaan arveluni Uniperin johdon motiiveista saattaa olla ainakin oikeansuuntainen. Uniperin ylin johto pelkää paikkojensa puolesta; se uskoo, että Fortum olisi poliitikkojen painostettavissa luopumaan kaupasta jos julkinen mielipide Suomessa muuttuisi kaupan vastaiseksi; siksi se yrittää muokata julkista mielipidettä. Ilmeisen tehottomasti tosin. Se on tosin epäselvää, miksi johto pelkää paikkojensa puolesta. Kyseessä voi olla jokin tuollainen abstrakti ja tarkkaan mietitty pelko jota tuossa hahmottelin, tai sitten vain yksinkertaisesti primitiivinen muutosvastarinta.
