Työ, tarkoitus ja TE-keskus

Eilinen tilitykseni TE-keskuksen puhelinpalvelun ongelmista (Rikos, rangaistus ja TE-keskus) sai lopulta onnellisen lopun. Kuukauden työttömyyspätkäni ei tule aiheuttamaan minulle rangaistuksia, ainakaan tänään. Neljännellätoista yrittämällä, kahden keskeytyneen jonoonpääsyn, lopussa noin vartin jonottamisen jälkeen, pääsin tekemään viranomaisille sen elintärkeän ilmoitukseni elintärkeästä tiedostani.

Ja mikä se elintärkeä tieto sitten oli?

Sosiaaliturvatunnukseni.

Sain langan päähän sympaattisen virkailijan. (On syytä todeta että minulla ei ole tähän mennessä ole ollut henkilökohtaisesti ongelmia ainoankaan virkailijan kanssa. Ei ainoankaan. En tiedä rauhoittaako tutkintoni, makuuhuoneääneni vai yleislupsakka olemukseni. Mutta hyvin olen tullut juttuun).

Virkailija kysyi, olenko juuri nyt työttömänä. Sitten hän kysyi sotuni ja naputteli sen päätteelleen. Sitten hän painoi nappia. Ilmoitus lähti työttömyyskassalle. Pim. Siinä se oli. Kymmenen sekuntia.

Tuon olisin pystynyt tekemään itse verkkopalvelussa viidessä sekunnissa, koska en olisi joutunut luettelemaan sotuni numeroita ääneen. Mitään lisätietoa ei tarvittu. Mitään lisäarvoa ei luotu tällä virkailijan työajan ja minun työnhakuajan  tuhlaamisella.

On kuulemma mahdollista, että jo ensi vuonna tämäkin on itse asiassa mahdollista tehdä itse netin kautta, ainakin selvissä tapauksissa. Sellaista huhua virkailija ainakin oli kuullut. On toki mahdollista sekin, että ei ole. Nyt kaikki sadat tuhannet soittavat joka kerran turhan puhelun, kun työttömiksi jäävät. (Tai soittaisivat, jos pääsisivät läpi).

Virkailijat käyvät suorastaan sääliksi, aivan oikeastikin. On mahdotonta kuvitella, mikä työ voisi olla tätä turhempaa. Voi kuvitella, että suurimmalla osalla asiakkaista on kireä ja aggressiivinen perusvire siinä vaiheessa kun neljännellätoista yrittämällä pääsee viimeinkin selittämään asiansa.

Sen jälkeen virkailija kuluttaa aikaa selittämällä mikä se turha tieto on mitä tarvitset, ja miksi sitä turhaa tietoa ei voi täyttää verkkopalvelussa. Sitten virkailija kuuntelee kun asiakas luottelee numeroita, naputtelee ne omalle päätteelleen, ja painaa Enter. Kuin apina. 36 tuntia 15 minuuttia viikossa (ja kohta kuusi minuuttia pidempään per päivä).

Tämä on turhaa paitsi inhimillisellä tasolla, myös  yhteiskunnallisesti. Nuo sinällään pienet minuutit summautuvat rajusti, kun kaikki työttömäksi joutuvat tekevät saman kierroksen.  Jos työttömäksi joutuu esimerkiksi 100,000 ihmistä vuodessa, ja jokaisen kanssa tuhlataan viisi minuuttia, se on yli  8000 työtuntia (todellinen määrä lienee tosin huomattavasti suurempi). Kun virkailijan vuosityöaika on noin 1500 tuntia, pelkästään tähän turhuuteen sidotaan ainakin viisi virkailijaa täysipäiväisesti.  Siis naputtelemaan koneelle numeroita jotka vihaa ja turhautuneisuutta hönkivä asiakas heille puhelimessa luettelee.

Ei tämä tietenkään mikään maailman suuri epäkohta ole.  Mutta kuitenkin pieni ja havainnollistava esimerkki siitä, miten absurdi Suomen työllisyyskoneisto on. Selvästikään kukaan ei katso kokonaisuutta eikä mieti mitä tehdään ja miksi.

Koneistoon joutuneet “asiakkaat” eivät todellakaan ääntään korota, eikä meitä sen puoleen kyllä kukaan kuuntelekaan.  Koneiston ulkopuolelta taas kukaan ei pääse näitä järjettömyyksiä havaitsemaan, eikä sen puoleen voi edes uskoa että tällaista voisi olla. Työttömyyttä ei pysty selittämään, se pitää kokea.

[Edit: terävä kommentaattori huomasi tässä toisen asteen absurdiuden. Virkailijat eivät nykyisellään edes pysty vastaanottamaan näitä turhia puheluja, koska niitä tulee niin paljon että järjestelmä kaatuu, kuten minun kohdallani kävi. Tällä turhuudella tehdään siis itse asiassa mahdottomaksi edes tehdä tätä turhuutta].

Kirjoittaja on ollut akateeminen pätkä- ja silpputyöläinen  ja ajoittaistyötön vuodesta 2012, oltuaan sitä ennen menestyjä. Lisää asiaa työttömyydestä, osa vakavaa osa ei: Työttömyys.

(Kuvalähde: Ventura County Star)