Tämä blogi on alunperin ollut jyrkän epäpoliittinen, mutta vain muutos on pyhää. Olen jostain syystä päätynyt Turussa Vihreiden ehdokkaaksi ensi vuoden kunnallisvaaleissa. Kun tuollaista luottamusta osoitetaan, niin tehtävä on pakko myös ottaa vakavissaan. Mutta tarkoittaako se, että olisi pakko ottaa myös itseni vakavasti? En tiedä vielä. Tästä voi tulla mielenkiintoinen sosiologinen eksperimentti.
Lähtökohtani on yksinkertainen, jopa naiivi. Yhteisiä asioita on hoidettava faktapohjaisesti ja analyyttisesti. Mitä faktat eivät tue, sitä ei pidä ajaa.
(Kokemus luottamustoimissa ja ennen muuta perheenisänä on toki osoittanut, että todellisuudessa tuo filosofia ei ainakaan teletappimaailman ulkopuolella toimi. Ihminen on irrationaalinen psykofyysinen kokonaisuus, maailma on sumea ja sekava, ja oikeasti sählätään summamutikassa ja läpiuupuneina arvojen pohjalta. Mutta faktapohjainen analyyttisyys on ihanteena silti toimiva).
Hiukan matematiikkaa
Valitettavasti aloin samantien pohtia omaa kampanjaani “faktapohjaisesti ja analyyttisesti”. Mikä on todennäköisyys, että tällä juroustasolla ja tällä synkkyysasteella pääsisi politiikassa yhtään mihinkään?
Toisin kuin voisi kuvitella, todennäköisyys ei missään nimessä ole nolla!
Tästä saamme kiittää kuntavaaleissa käytettyä d’Hondtin menetelmää. Systeemissä äänestetään itse asiassa yhtä lailla listaa (puoluetta) kuin ehdokastakin. Listan kaikkien ehdokkaiden saamat äänet lasketaan yhteen. Listan eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen tämän määrän S. Toiseksi eniten saaanut saa vertailuluvuksen S/2, seuraava S/3, ja siitä alaspäin aina n:s ehdokasa saa vertailuluvun S/n.
Turussa kaupunginvaltuutettuja on tällä hetkellä 67. Varavaltuutettuja on yksi per valtuutettu. Vaaleissa jokaisella listalla (puolueella) on ehdokkaita 100. Koska ehdokkaita listalla on enemmän kuin valtuutettuja yhteensä, kaikki listalla X eivät voi päästä varsinaisiksi valtuutetuiksi, mikä olisi tietysti ihannetapaus ehdokkaiden kannalta. Voidaan kuitenkin laskea muutamia vähemmän optimaalisia erityistapauksia.
Jos halutaan, että lista X saa kaikki valtuustopaikat, riittää, että listan X ehdokas 67 saa suuremman vertailuluvun kuin minkään muun listan ensimmäinen ehdokas. Ääritapauksessa kaikki muut puolueet voisivat keskittää kaikki äänensä yhdelle listalle. Jos tämä lista saisi Y ääntä, listan X pitäisi saada vähintään 67*Y+1 ääntä. Prosenttiosuutena tämä on (67*Y+1)/(67*Y+1+Y) ~ 67/68, eli 98.5% kaikista äänistä. Jos tähän päästään, yksikään muu puolue ei voi edes teoriassa saada yhtään valtuustopaikkaa.
Jos muiden puolueiden äänet hajaantuvat, pienempikin prosentti voi riittää. Esimerkiksi Turussa on valtuutossa kahdeksan muutakin puoluetta. Jos jokainen näistä saisi tasan Y ääntä, lista X saisi kaikki paikat, jos se saisi (67*Y+1)/(67*Y+1+8*Y) ~ 67/75 eli 89.3% äänistä.
Toisaalta tällainen ratkaisu ei ole demokratian kannalta aivan ihanteellinen. Voidaan aivan hyvin tyytyä vähempään, eli siihen että jokainen listan X ehdokas pääsee joko valtuustoon tai varaehdokkaaksi. Turussa listan pitäisi siis saada 50 paikkaa.
Yksinkertaisimmassa skenaariossa kaikki muut keskittävät taas äänensä listalle Y, jolta pääsee 17 ehdokasta läpi. Tällöin listan X ehdokkaalla 50 on oltava suurempi vertailuluku kuin listan Y ehdokkaalla 17, siis X/50 = Y/17+1, tai Y < (17/50)*X. Prosenttiosuuden on siis oltava vähintään X/(X+X*17/50) = 50/67=74.6%.
Jos muiden äänet hajaantuvat useille eri listoille, prosentti voi itse asiassa olla erittäin paljon alempikin. Sen laskeminen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa. (Ylläoleva kaava on itse asiassa melko triviaali, ja yleistyy kaikkiin Suomen kuntiin: jos jokin lista haluaa varmuudella vähintään N kappaletta M:sta valtuustopaikasta, sen ääniosuuden on oltava vähintään N/M).
Käytännön johtopäätökset
Tämä on siis rationaalisin löytämäni strategia. On vain tähdättävä siihen, että Vihreät saavat 74.6% turkulaisten äänistä. Silloin pääsisin varmuudella ainakin varavaltuutetuksi.
Bonuksena huomasin, että on myös mahdollista määritellä maailman loogisesti validein, jopa lähes tautologinen, vaalimainos. Inspiraation sain Alivaltiosihteerin A4-studio-ohjelmasta.
“Jakke Mäkelä — ehdokas siinä missä muutkin.”
Voi olla että päädyn lopulta johonkin perinteisempään, mutta tuollaiselta pohjalta on hyvä pinnistää.
