Vain hiukan kärjistäen: jos suomalainen yhdistys ei ole riitaisa ja erimielinen, yhdistys ei ole suomalainen tai siinä on vain yksi jäsen. (Tarkkaan ottaen yhden hengen yhdistyskin voi hajota sisäisesti, jos se on tarpeeksi suomalainen).
Tätä voisi pitää negatiivisena asiana, mutta hiljattain julkaistun matemaattisen tutkimuksen perusteella se voikin olla vahvuus. Tutkimusta (Gunn et al) kuvaillaan phys.org:in sivuilla, mutta myös arxiv.org:sta löytyvä alkuperäinen artikkeli on varsin luettava. Artikkelin perusväite on, että joissakin tilanteissa liian suuri yksimielisyys voikin olla merkki siitä, että järjestelmässä on vikaa.
Artikkelissa kuvataan matemaattisesti useita skenaarioita, joista tässä tapauksessa tärkein on silminnäkijätodistuksiin liittyvä skenaario. Silminnäkijätodistuksiin liittyy erittäin suuria epävarmuuksia. Jos suuri määrä todistajia yrittää tunnistaa syyllisen tunnistusrivistä, on todennäköistä ja luonnollista, että osa tunnistaa väärin.
Jos sen sijaan jok’ikinen silminnäkijä tunnistaa epäillyn oikein, on varsin mahdollista että jossain on jotain mätää. Tällaiseen tulokseen voi päästä esimerkiksi sillä, että tummaihoisen epäillyn viereen tunnistusriviin laitetaan ainoastaan vaaleaihoisia vertailuhenkilöitä. Tunnistus on kyllä teknisesti ottaen oikea, mutta itse asiassa ollaan mitattu poliisilaitoksen rikollisuutta, ei epäillyn.
Vastaavasti väitän, että jos yhdistyksessä ei ole koskaan riitoja, jossakin on ongelma. Mikään kysymys ei ole niin pieni, etteikö siitä voisi ja pitäisi syntyä erimielisyyttä. Neulotaanko villasukkia vangeille vai kodittomille? Hakataanko kaikki mamut vai keskitytäänkö erityisen ärsyttäviin? Laitetaanko pikkuleipiin kookosta vai ei? Tehdäänkö kantelu oikeuskanslerille vai riittääkö valitus hallinto-oikeuteen? Jokainen näistä saattaa ulkopuolisen silmissä näyttää pieneltä, mutta yhdistyksen toiminnan kannalta ne voivat olla aivan ratkaisevia.
Jos päätöksistä ei koskaan synny riitaa, päätösprosessissa on jotain pahasti pielessä. Perustuuko päätöksenteko siihen, että aina päädytään lempeän harmonisesti onnelliseen konsensukseen? Silloin joustamattomin voittaa lopulta aina. Pelkäävätkö muut jäsenet yhdistyksen sihteeriä? Sihteeri on kuningas. Onko puheenjohtaja ainoa jäsen, joka ylipäätään välittää mistään mitään? Yhdistys on silloin puheenjohtajan raajanjatke.
Yksi erikoistapaus pitää toki huomioida: terveeksi riitaisuudeksi ei riitä, että yhdistyksessä on yksi taloyhtiötyyppinen peruskatkera perusjäärä joka äänestyttää periaatteesta automaattisesti kaikki esitykset, ja häviää ne periaatteesta automaattisesti äänin 127-1 oli aihe mikä tahansa. Silloin jäärä itse asiassa dominoi päätöksentekoa; jokaisella jäärällä on väistämättä jossakin vaiheessa vahingossa jokin hyvä idea, ja tämä idea menetetään silloin. Olennaista on nimenomaan se, että kaikki riitelevät kaikkien kanssa.
Pitäisikö yhdistyksen kokouksissa siis kaikkien huutaa naama punaisina toisilleen? Viihdyttäväähän se toki olisi, mutta ei välttämätöntä. Konfliktit voivat aivan hyvin tapahtua hyvässä hengessä, jopa humoristisesti. Olennaista on se, että niitä ylipäätään on.
Muita epämääräisiä tiedekirjoituksia: WeirdMath. Muita yleisepämääräisiä kirjoituksia: Perjantaikirjoitukset.
Kuva: Mikko Suhonen / Yle
