Huomioita työnhaun liukuhihnalta

Työnhaku on eskaloitunut järjettömäksi. On vain kaksi strategiaa:

1. Hakea hiljaisesti verkostojen kautta.
2. Laittaa koko ajan lisää hakemuksia ja tehdä tästä kestävyyslaji.

Reitin 1 kautta käytännössä töitä saa (yli 80% paikoista, ehkä enemmänkin).  Omassa verkostossani ongelma on se, että huomattava osa on itsekin työttöminä tai yt-uhan alla. Pragmaattisesti ajateltuna täytynee vaihtaa ystävät heti, kun pääsen taas työnsyrjään kiinni.

Reitille 2 pystyy arvioimaan jotain lukuja. Itselläni on vasta 34 hakemusta 24 viikon aikana.  Huomattavan paljon on ollut hiljaisia ja epävirallisia keskusteluja, mutta tilastoin “hakemiseksi” sellaiset tapaukset, joille olen lähettänyt CV:n. Moni olisi jo saattanut ottaakin töihin, jos vain palkkaa ei tarvitsisi maksaa. (Palkkapyyntöihin saakka ei tyypillisesti olla edes päästy koska rekrytointikielto on ehdoton, joten kohtuuttomiin palkkavaatimuksiin nämä eivät sinällään ole kaatuneet).

Useallakin tuttavalla on 200 hakemuksen raja rikkoutunut, tosin nämä ovat olleet pidempään työttöminä. Ennätys on 1500 hakemusta, 150 haastattelua — seurauksena pari muutaman kuukauden pätkää.

Miten tällainen systeemi pääsee syntymään?

Jo aivan karkea numeronpyörittely osoittaa, miksi mekanismi on rikki. Oletetaan neljän viikon pätkä — tämä on se taso jolla määritellään aktiivinen työnhakija (“oletko hakenut työpaikkaa viimeisten neljän viikon aikana?”).

Oletetaan että tänä aikana on auki T työpaikkaa. Hakijoita on N kappaletta, joista jokainen hakee P paikkaa. Rekrytoija saa H=P*N/T hakemusta.

Tarkat luvut vaihtelevat hetki hetkeltä,  mutta oletetaan 200,000 hakijaa ja 20,000 avointa työpaikkaa. Jos jokainen hakee yhtäkin paikkaa, H=10. Jos jokainen hakee kymmentä (hieman yli kahta viikossa, minimisuositus), H=100.

Tähän päälle täytyy laskea vielä työssä olevien salahaut. En tunne montakaan työssäkäyvää, joilla ei olisi jatkuvasti hakemuksia pyörimässä muualle. Avoimiin paikkoihin tartutaan, ei ehkä aivan yhtä hanakasti kuin työttömät, mutta vahvasti kuitenkin. Uutta työpaikkaa kannattaakin hakea nimenomaan silloin kun on itse turvallisesti töissä, koska työttömiä kohtaan rekrytoijilla on ennakkoluuloja.

Vaikka hakutahti ei olisikaan yhtä epätoivoista kuin työttömillä, työssä olevia on (yhteiskunnan onneksi) vielä huomattavasti enemmän kuin työttömiä, ja siksi myös hakuja tulee enemmän. Vaikka työssä olevien hakutahti olisi vain murto-osa työttömien tahdista, H:n joutunee silti kertomaan lähes tekijällä 2.

Tällä tasolla liikutaankin todellisuudessa. Tarkkoja lukuja ei löydy mistään, mutta tuttavilta ja hevosmiesten tietotoimiston kautta kuulee silloin tällöin määristä ainakin IT-alalla. Erittäin vaativiin asiantuntijatehtäviin saattaa hakea vain muutama kymmenen, mikä on päämääräkin. Sensijaan jos puhutaan tehtävistä joihin monikin kelpaisi, puhutaan nopeasti sadoista.

Pienimmät luvut joista olen kuullut ovat 100-150 välillä. Tyypillinen luku Turun seudulla on ilmeisesti noin 200. Oulussa olen kuullut useista 400 hakijan työpaikoista. Ennätys Oulussa on hieman yli 600, tosin ilmeisesti siinä tapauksessa hakemuksesta oli erehdytty tekemään aivan liian yleinen.

Miten siis pääsee seuraavalle kierrokselle?

Miten työnantaja sitten järkevästi valikoi parhaat kandidaatit 200-400 hakemuksen joukosta? Ei yhtään mitenkään. Tämä ei ole pelkästään omaa arvailuani, koska pääsin varsin nopeasti akateemisten työttömien työnhakukurssille. Kurssista minulla on pelkästään hyvää sanottavaa, koska sain juuri sellaisia kyynisiä ohjeita ja vinkkejä joita tässä tilanteessa tarvitaan.  Imin tietoa kuin sieni, ja olen siitä kiitollinen. Tosin tieto ei ole tehnyt onnelliseksi.

Käytännössä valintaprosessi on sattumanvarainen ja teollinen. Jos rekrytoija kuluttaa jokaiseen kahteensataan hakemukseen 2 minuuttia, se on heti 400 minuuttia eli käytännössä enemmän kuin työpäivä. Suurin osa onkin raakattava pois muutaman sekunnin katselun perusteella. Tällöin jatkoon pääsyn ratkaisee käytännössä graafinen ulkoasu ja sopivien iskusanojen löytäminen.

CV:ssä tulee ehdottomasti olla valokuva, koska se on tekijä jonka avulla rekrytoija saattaa viettää muutaman lisäsekunnin hakemuksen kanssa. Fontin tulee olla mainosmainen (mielellään Myriad Web Pro, ehkä korkeintaan Arial, mutta ei missään nimessä Times New Roman). Ulkoasun tulee olla ennen muuta graafinen, ja johdattaa silmät löytämään oikeat iskusanat. Kokonaiset lauseet liian pitkiä. Vältettävä.

CV:n pitää mahtua yhdelle sivulle, koska toista sivua ei kukaan rekrytoija jaksa kääntää.

Tällainen avointen hakujen massapommitus on paitsi kaikille turhaa, myös äärimmäisen tuhoavaa koko systeemille. Kun sisällöllä ei pääse läpi, systeemi nostaa etusijalle minun kaltaiseni opportunistit, jotka hankkiutuvat kursseille joilla opetetaan miten graafisella ja psykologisella manipuloinnilla saadaan hankittua ne muutamat kriittiset lisäsekunnit. (Palvelun voi toki myös ostaa, eikä se ole edes erityisen kallista — CV:n saa teetettyä mittatilausmuotoon hieman yli satasella).

Mitä järkeä tässä on? Ei yhtään mitään. Yritän jatkossa miettiä mahdollisia ratkaisukeinoja, mutta juuri tällä hetkellä on hiukan takki tyhjä tämän suhteen.

Lisää näkemyksiä työttömyydestä täällä.

Kuva: Tältä näyttää opportunisti. Tätä saa muuten jakaa! Ja LinkedIn-profiiliani myös! Tästä on pdf-versiot suomeksi ja  englanniksi! Varsinaisen CV:ni löydät täältä suomeksi ja täältä englanniksi!