Varovaisuusperiaate ja homoliitot

Jos analysoi sukupuolineutraalia avioliittolakia varovaisuusperiaatteen pohjalta, törmää mielenkiintoisiin kysymyksiin. Vastustajien mukaan homoliittojen hyväksymisellä olisi arvaamattomia ja peruuttamattomia seurauksia, jotka voisivat johtaa koko yhteiskunnan tuhoon. Onko näin?

Varovaisuusperiatetta käytetään yleensä ympäristönsuojelussa, mutta se sopii tähänkin, tietyin rajoituksin toki. Ajatellaan siis sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä sosiaalisena kokeena, johon voi liittyä myös riskejä, ennen muuta lapsille. Homoliittojen tapauksessa vastustajat eivät ehkä osaa muotoilla riskejä koherentisti, mutta olisi naiivia väittää että sellaisia ei ole. Kaikkiin muutoksiin sisältyy riskejä.

Olennaista tässä eivät kuitenkaan ole itse riskit, vaan aivan toinen kysymys: ovatko ne mahdolliset riskit palautumattomia?

Wikipedia määrittelee varovaisuusperiaatteen “oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia”. Nicholas Nassim Taleb on laajentamassa käsitettä hyvin mielenkiintoisessa artikkelissa, jossa nimenomaan edellytetään, että muutoksen pitää olla koko systeemin laajuinen, eikä korjausmekanismia ole. Lähden siitä, että nämä ovat toimivia määritelmiä.

Olen toisessa kirjoituksessa avannut varovaisuusperiaatetta hieman perinteisemmässä yhteydessä, eli neonikotinoidikiellossa. Tiettyjen tuholaismyrkkyjen oletetaan aiheuttavan mehiläiskuolemia, ja ne on nyt kielletty vaikka on edelleen epäselvää ovatko ne todellinen syy. “Kielto oli silti perusteltu, koska mehiläiskuolemien seuraukset olisivat täysin arvaamattomia ja mahdollisesti peruuttamattomia. Mehiläiset ovat elintärkeä pölyttäjälaji monille kasveille. Jos mehiläismäärät romahtaisivat, kukaan ei tiedä mitä tapahtuisi näille kasveille, eikä kukaan tiedä miten mehiläisten määrä saataisiin taas nopeasti kasvamaan.”

Sosiaaliset kokeilut ja varovaisuusperiaate

On ollut yksi sosiaalinen kokeilu, jonka riski sosiaaliselle ekosysteemille oli käytännössä täysin palauttamaton: naisten äänioikeus. Jos yhdellä kertaa annetaan äänioikeus puolelle väestöstä, ei ole mitään realistista tapaa millä sitä enää saisi peruttua demokraattisin menetelmin. Muutos vaatisi perustuslain muutoksen ja siis ⅔ määräenemmistön. Pelkästään miesten äänet eivät riitä. Naisten äänioikeudessa ei siis ole kyse mistään kaltevan pinnan argumentista, vaan suorasta hypystä tuntemattomaan. Riski otettiin, ja seurausten kanssa eletään nyt. Takaisin ei ole menemistä.

Homoliittojen tapauksessa riski ei ole tässä mielessä peruuttamaton. Asia koskee omakohtaisesti vain varsin pientä väestönosaa. Homoja on jokunen prosentti väestöstä, heidän sukulaisiaan ja ystäviään jonkun verran enemmän, mutta tuskin paljon yli 10% väestöstä.  Kyseessä on asia joka lopulta on suurelle enemmistölle henkilökohtaisesti yhdentekevä. Homoliitot olisi siis käytännössä täysin mahdollista perua uudella lainsäädännöllä, mikäli enemmistö katsoisi että sosiaalisen kokeen tulokset olivat huonoja. USA:ssa tällaisiin perumisiin on pyrittykin, vaihtelevalla menestyksellä.

Vastustajat ovat toki oikeassa siinä, että kerran annettu lupaa on erittäin vaikea enää perua. Jos perheensisäiset adoptiot nyt sallitaan, käytännössä tuskin on mahdollista että niitä jälkikäteen peruttaisiin; kun lapsi on adoptoitu, lapsi on adoptoitu. Sensijaan uudet adoptiot voidaan kieltää.  Mitään mahdotonta tässä ei ole. Minkä eduskunta antaa, sen se voi ottaa poiskin.

Riski ei myöskään leviä hallitsemattomasti sosiaaliseen ekosysteemiin. Periaatteessa se loppuu täsmälleen silloin, kun jokainen homo on aviossa. Määrä saattaa olla 1-2% väestöstä. Toki tähän pariskuntamäärään mahtuu jo paljon adoptoituja lapsia, ja toki homouden hyväksyminen saattaa myös lisätä homojen määrää. Ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että vaikutus olisi dramaattinen.

Riskiä kannattaa verrata vanhaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen eli alkoholismiin. Alkoholisteja on Suomessa paljon enemmän kuin homoja, ja vaikutukset perhe-elämään ovat laajoja ja karuja.  Alkoholismi on myös itseään ruokkiva kierre toisin kuin homous; mitä enemmän juodaan, sitä enemmän sotketaan elämään, ja sitä enemmän juodaan suruun. Mitä laajemmin yhteiskuntaa hyväksyy juopottelun, sitä laajemmin alkoholisteja syntyy.  Siitä huolimatta alkoholistien sallitaan mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jos alkoholistiliittojen riskitaso hyväksytään, on vaikea nähdä miksi homoliittojen riskitasoa ei voisi hyväksyä.

Auttaako tämä ymmärtämään vastustajia?

Ehkä tämä pohdinta kuitenkin auttaa suhteuttamaan homoliittojen vastustajien ajatuksia. Vastustajien näkökulmasta nyt ollaan ottamassa suuria riskejä — ja tässä he ovat jopa oikeassa. Niin ollaankin. Ei seurauksia vielä tiedetä.

Vastustajien näkökulmasta todennäköiset haitat ovat suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Tässä mennään viime kädessä arvokysymyksiin. Itse pidän mahdollisia haittoja (lasten kiusaaminen, avioliittokäsitteen inflaatio) aivan teoreettisina, ja joka tapauksessa paljon pienempinä kuin varmoja hyötyjä (tasa-arvon eteneminen). Äärikonservatiivien kannat tiedetään, mutta toisenlaista ääriajattelua löytyy myös toisesta suunnasta: moni liberaali ei sulata ajatusta, että mistään potentiaalisista haitoista saisi edes puhua ääneen, koska ihmisoikeudet.  Tottakai niistä täytyy voida puhua.

Vastustajien näkökulmasta riski on palautumaton. Tässä väittäisin, että he ovat yksiselitteisesti väärässä. Naisten äänioikeus oli palautumaton riski, koska se muutti järjestelmän pelisäännöt täysin. Siihen verrattuna homoliitot ovat käytännössä vain järjestelmän hienosäätöä.

Ks myös myähäisempi kirjoitus “Milloin vääjäämätön toteutuu”.

Kuvalähde: Yle