Elina Ravantin kirjoitus Otimme hatkat on terävä ja loistava. On järjetöntä syyttää sotapakolaisia ainakaan pelkuruudesta, kun Suomessa on ollut täsmälleen sama tilanne 1940-luvulla. Teen vielä yhden lisälaskelman: arvioin, millainen verenperintö meillä itse asiassa evakkojen takia on. Äärikonservatiiveillehan tuntuu verenperintö olevan kaiken kaikkiaan tärkeä asia.
Evakkoon lähti noin 400,000 ihmistä, kun väkiluku silloin oli alle neljä miljoonaa. Siis reilu kymmenesosa väestä joutui evakoiksi, tai otti hatkat, tai siirtyi muiden suomalaisten elätettäviksi, miten asian sitten itse kukin haluaa määritellä. Pakolaisia kuitenkin, minkä tahansa määritelmän mukaan.
Miten evakkoveri on sitten lähtenyt sen jälkeen leviämään? Verenperinnön absoluuttinen mittaaminen on hankalaa. Omista isovanhemmistani kaksi oli pakolaisia, ja vieläpä kaksoispakolaisia (talvi- ja jatkosodan jälkeen). En tiedä pitäisikö pisteet siis tuplata. Saksassahan 1940-luvulla yritettiin laskea tarkkoja Mischling-arvoja, mutta systeemi jäi sekavaksi. Tehdään tässä yksinkertaistus, että yksi isovanhempi riittää siihen, että verenperinnössä voi sanoa olevan pakolaisuutta.
Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että nykyisillä keski-ikäisillä olisivat kaikki isovanhemmat olleet elossa toisen maailmansodan aikoihin. Oletetaan lisäksi yksinkertaisuuden vuoksi, että evakot ovat jakautuneet ja lisääntyneet täysin tasaisesti. Silloin todennäköisyyys, että minun ikäpolveni jäsenellä ei olisi yhtään evakkoisovanhempaa, on (1-0.1)^4 = 66%. Toisin sanoen, noin kolmasosalla olisi ainakin yksi Karjalassa syntynyt isovanhempi — eli pakolaisverta.
Joka kolmannella valkoihoisella vastaantulijalla voi siis olla pakolaisverta suonissaan. Tähän voi suhtautua joko rasistisesti tai empaattisesti; kolmasosa on pelkureiden jälkeläisiä, tai sitten kolmasosaa (tai ainakin heidän vanhempiaan) on pakolaisuus koskenut läheltä.
Toisaalta, kun katsoo itänaapurimme nykyistä elämänasennetta, todennäköisyys että viimeistään lapsenlapsemme ovat samassa tilanteessa ei todellakaan ole nolla. Se voi olla suurikin. Jos oletetaan että suunnilleen sama 10% joutuisi silloin pakolaisiksi, joka kymmenes meistä voi olla pakolaisen isovanhempi.
Meidän pullamössösukupolveltamme on (toistaiseksi) jäänyt sota kokematta, mutta se on vain hyvää tuuria. Jos ajatellaan sukupolvia sekä eteenpäin että taaksepäin, olemme todennäköisesti vain suvantovaihe kahden pakolaissukupolven välillä. Meillä on käynyt tuuri, somaleilla tai syyrialaisilla ei. Kuvio voisi yhtä hyvin olla päinvastoinkin. Ei kannattaisi olla arrogantti.
Hiukan samanhenkisiä muita kirjoituksia: “Eugeniikka alkaa kotoa — näkemyksiä kokoomusnuorista” sekä “Embrace the ugliness”.
Evakkojen sijoitussuunnitelma vuodelta 1945. Kuvalähde: www.luovutettukarjala.fi, Copyright Seppo Rapo.
Facebook-kommentointia: https://www.facebook.com/jakke.makela/posts/10152453823309374
Google+kommentointia: https://plus.google.com/104598556443946132186/posts/R5mWtF5jZ7v
Juuri näin. Lisäisin vielä, ihan nippelitietona, että toisen maailmansodan suomalaisevakkojen määrä (ja täten myös verenperinnön prosenttiosuus) oli paljon suurempi kuin 400 000. Pohjois-Suomesta kun lähetettiin lipettiin (tosin väliaikaisesti) yli 150 000 immeistä.
Ja jos mietitään pakolaisaihetta hieman laajemmin, niin porukkaa on lähtenyt pakoon milloin katovuosien ja milloin sorron vuoksi kautta aikain. Edes se kaikkein puhtain ja urhein suomalaisveri ei ole vailla tuota synnin tahraa. Tieto voi toki kirpaista ihmistä, jonka muisti yltää vain sen yhden tai kaksi sukupolvea taaksepäin. Tough luck.
Hyvä tarkennus. Ruotsiinhan on lähtenyt myös valtavasti porukkaa sotien jälkeen, tosin suurin osa myös jäänyt sinne.
Hiukan tuntuu että harva muistaa edes tuota yhtä sukupolvea taaksepäin. Tosin olisi luonnonvastaista että lapset jaksaisivat kuunnella vanhempiensa jorinoita menneistä ajoista, mutta tietty abstrakti historiatietoisuus olisi silti tärkeää. Ettei ihan erehtyisi kuvittelemaan että me olemme jotain aivan poikkeuksellista maailmanhistoriassa. Tai kyllähän me oikeastaan olemme, mutta äkkiäkös se voi loppua.
Ruotsiin, Kanadaan ja ties minne muutti kyllä porukkaa… mutta käsittääkseni se ei (ehkä) ole ihan verrattavissa pakolaisuuteen. Kun se on tavallaan vapaaehtoista eikä uhan edessä pakenemista. On tietty aina vähän subjektiivista (ja jälkiviisasta) kommentoida sitä, että olisiko Torsti Talonpojan pitänyt kyntää vielä yksi suopläntti silloin katovuonna, sen sijaan, että muutti Kanadaan tukkijätkäksi.
Täällä löytyy kiva maaha[n/sta]muuttokäppyrä (kuva 2): http://www.stat.fi/tup/suomi90/joulukuu.html
Kuvan perusteella näyttää äkkiseltään siltä, että Suomesta on (sotien jälkeen) ottanut hatkat suurpiirteisesti saman verran populaa kuin mitä tänne on laitettukin hatkoja. Numerotietoja tosin en jaksanut etsiä, laiska kun olen.
Hyvä käppyrä ainakin siinä mielessä, että osoittaa millainen shokki evakot ovat olleet. Yli 20 viime vuoden pakolaiset, muutamassa viikossa. Ja oikeastikin loppujen lopuksi hyvin pienin traumoin (jos vaikka vertaa palestiinalaisiin). Kyllä tämä maa pystyy pakolaisia vastaanottamaan, jos vain tahtoa on.