“Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.”
Oriveden kultakaivoksen uraanipäästöjen paljastuminen saattaa olla kaivosten kansalaisseurannan ensimmäinen todellinen saavutus. Samalla se on kuitenkin kansalaisseurannalle ensimmäinen todella rankka testi: pystytäänkö pitämään asiallinen uskottavuus yllä, vain meneekö touhu radikaalihörhöilyksi.
Tilanteen tiivistää ehkä parhaiten ja neutraaleimmin Yle 17.9.2013. Uraanipitoisuudet ovat nousseet yli keskiarvon, mutta ovat kuitenkin terveydelle vaarallisten raja-arvojen alapuolella. Lisätutkimuksia tullaan kuitenkin tekemään. Tulkintaa hankaloittaa se, ettei tiedetä mikä on alueen uraanin luonnollinen taustapitoisuus. Juuri tätä selvitetään seuraavaksi.
Uraanihysteriassahan usein unohtuu, että Suomen maaperässä on pieniä määriä uraania aivan luonnollisesti, ja määrät voivat vaihdella rajustikin. Käytännössä luonnolliset pitoisuudet voivat paikoittain olla jopa turvallisten raja-arvojen yläpuolella. Luonto on ihmeellinen.
Kansalaisseurannalle voitto on tämä: Omilla mittauksilla saatiin epäilyttäviä lukuja; kaivos ja viranomaiset saatiin uskomaan että on lisämittausten paikka; Pirkanmaan ELY-keskus teki lisämittaukset ja Säteilyturvakeskus analysoi ne; tulokset julkaistiin; viranomaiset tekivät asialliset tulkinnat tuloksista ja päätyivät suosittelemaan lisätutkimuksia. Tulokset eivät olleet dramaattisia, mutta johtavat kuitenkin toimenpiteisiin.
Tässä on onnittelun paikka niin aktiiveille, viranomaisille, kuin kaivosyhtiöllekin. Juuri näin kansalaisseurannan täytyykin mennä. Se ei korvaa todellista seurantaa, mutta kun se on tarpeeksi uskottavaa, se pakottaa viranomaiset toimimaan. Myös kaivosyhtiö on mitä ilmeisimmin suhtautunut tilanteeseen asiallisesti ja herrasmiesmäisesti (olisi järjetöntä olettaa että se olisi asiasta innostunut. Kohteliaisuus riittää).
Aktiivien näkökulmasta puutteita on edelleen paljonkin (Yle 11.9.2013). Siitä huolimatta tämä on merkittävä edistysaskel.
Nyt on oikeastaan nimenomaan kansalaisaktiiveille kaikkein kovin näytön paikka. Ennen ELY-keskuksen mittauksia viestintä luonnonsuojelujärjestöjen viestintä oli varsin kärkevää. Näiden mittausten tulos ei ollut sitä mitä ehkä osa olisi toivonut (dramaattisia ylityksiä, suuret oikeusprosessit päälle). Lähinnä Twitter-aktiivit ovat jonkun verran hehkutelleet sitä, että tulokset ovat ylittäneet normaalit arvot, mutta ovat olleet hiljempaa siitä, että “normaalit” arvot voivat joka tapauksessa heitellä rajusti.
Enimmäkseen viestintä on kuitenkin ollut varsin maltillista (siinä määrin kuin sitä on ollut). Tätä hiljaisuutta on ehkä hieman pilkattukin (miksi nyt ollaan hiljaa, kun tulokset eivät olleetkaan sitä mitä haluttiin). Mutta juuri näin pitää oikeastaan ollakin. Kansalaisseurannan tehtävä on herätellä; silloin kun ei ole mitään heräteltävää, on järkevämpi pitää suu kiinni.
Mitä kylmempänä pää pystytään pitämään, sen suurempi voitto tämä on. Ainakaan niin vainoharhaiseksi ei kansalaisseurannassa voi mennä, että kyseenalaistaisi kaikki ammattimaiset tulokset jotka eivät ole omien toiveiden mukaisia.
Kansalaisseurannasta laajemmin täällä: Zygomatica: Avoin seuranta.
Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja lisääntyvässä määrin kaivosskeptikko, mutta ajatukset, tulkinnat, päätelmät ja ennen muuta kaikki virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.
