Jäte palaa 3: Kierrätys: Pilipalikopiiperrystä?

Onko kotijätteiden kierrättäminen pilipalitouhua, kun 98% jätteistä tulee muualta kuin kotitalouksista? Kyllä, ja ei.

English: Is home waste recycling just a load of hot air, when 98% of all waste is produced elsewhere? Yes, and no.

Aina välillä on otettava itseään niskasta kiinni, ja illuusiottomasti mietittävä onko touhussa mitään järkeä. Jätteenpolttoprojektissani on nyt siihen sopiva vaihe. Polttaminen edellyttäisi, että ihmiset viitsivät lajitella jätteitään kotona. Se on vaivalloista. Kannattaako se oikeasti? Mitä numerot sanovat?

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Jätteistä löytyy paljonkin tilastoja, mutta tilasto on vain kasa numeroita. Pitää myös ymmärtää. Tilastokeskuksen luvut ovat virallisimmat, joten käytän niitä.

Kuva 1 (lähde: ymparisto.fi)  osoittaa, että Suomi tuottaa vuodessa jätettä 75 miljoonaa tonnia, josta rakentaminen ja kaivokset kumpikin noin 25 tonnia, teollisuus 18 tonnia, maatalous ja energiantuotanto kumpikin 2 tonnia, ja yhdyskuntajäte 3 tonnia. Siis 4% yhdyskuntajätettä (josta vain osa kotitalousjätettä).

Lukuja voi havainnollistaa myös näin: jätettä syntyy kaikkiaan 14,000 kiloa per henkilö, josta valtaosa on rakentamisen ja kaivostoiminnan jätemaita.  Kotitalouksien osuus on noin 300 kiloa per henkilö. (Pyöristän lukuja tarpeen mukaan). Alle 2 prosenttia.

Numeromagiaan uskova tilastonikkari saattaisi todeta, että koko kotikierrätys on lillukanvarsia. Todellinen ongelma on teollisuus, ja sen jäteasioihin panokset pitäisi laittaa, sensijaan että hienosäädetään prosentin osia. Itse pidän numeroista, mutten numeromagiasta. On ymmärrettävä tarkemmin, mitä nämä luvut tarkoittavat.

Kuva 1. Lähde: Jätteiden synty toimialoittain, ympäristö.fi

Kaivos- ja rakennusteollisuuden luku vaikuttaa valtavalta, ja siihen ei yksittäinen ihminen pysty vaikuttamaan. Tosin jo kiviaineksen paino hämää hieman. Yhteen ainoaan kivirekkaan mahtuu vähintään 14 tonnia kiveä, eli melkein viidenkymmenen ihmisen koko vuoden tuotokset. Kaivosten jätekasat ovat kyllä suuria, mutta eivät vuoren kokoisia.

Lisäksi, että vaikka kiviaines päätyykin kaatopaikalle (jopa ongelmajätteeksi), se ei käytännössä tuota metaania tai muita kasvihuonekaasuja. Kaivosjäte ei todellakaan ole “vaaratonta”, koska pohjavesiin ja ympäristöön voi ajautua raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita. Mutta se on olennaisesti erilaista kuin muu jäte.

Kaikesta tuotetusta jätteestä kaatopaikalle menee 43 tonnia, materiahyödyntämiseen 21 tonnia, ja energiahyödyntämiseen 9 tonnia. Jonkinasteiseen hyötykäyttöön (materia- ja energiakäyttöön) menee siis noin 30 tonnia (40%). Vaikka kaikki kolme tonnia yhdyskuntajätettä saataisiin hyötykäyttöön, sen osuus tästä olisi vain noin 10%. Tietenkään kaikki ei mene hyötykäyttöön, joten osuus voi olla paljon pienempikin.

Kuva 2. Lähde: Jätteiden synty toimialoittain, ympäristö.fi

Samantyyppinen lasku voidaan tehdä hieman toisella tapaa jätetyypin mukaan jaoteltuna. Jätteen koostumus on noin 75% mineraaleja, 15% puuta, 2% kemikaaleja, 4% muuta, ja 4% yhdyskuntajätettä.  Ilmapäästöjen kannalta olennainen jätemassa on siis se 25%, joka ei ole mineraalijätettä, eli noin 3500 kg henkilöä kohden. Noin kymmenen prosentin pintaan yhdyskuntajätteen merkitys pääsee tälläkin laskutavalla.

Valtakunnallisen jätesuunnitelman päämäränä on, että yhdyskuntajätteestä korkeintaan 20% päätyisi kaatopaikalle (kierrätykseen menisi 50% ja polttoon 30%).  Jos tavoitteessa epäonnistuttaisiin täysin, koko 300 kg menisi kaatopaikalle,  onnistuessa vain 60 kg. Jokainen ihminen voi siis kierrätyskäytöksellään vaikuttaa noin 240 kg:n kohtaloon (5%). Noin 95% kaikista jätteistä on silti hänen kontrollinsa ulkopuolella.

Onko tämä 5% / 240 kg näennäispuuhastelua ja todellisten ongelmien peittelyä? Teknokraatti sisälläni sanoo, että on. Humanisti sisälläni sanoo, että ei ole.

Puhdas tilastotiede ei huomioi, että inhimillisessä toiminnassa pienillä asioilla voi olla vipuvaikutusta.  Muutospaineet syntyvät asennemuutoksista. Asenteet muuttuvat  käyttäytymistä muokkaamalla. Lillukanvarsien kierrättäminen on järkevää, jos se saa pohtimaan, olisiko järkevää kierrättää muutakin kuin lillukanvarsia. Ja ennen pitkää myös vaatimaan kierrätystä siellä, missä sillä on suurempi merkitys.

Kuulostaisi hölmöltä, jos sanoisin, että lajittelulla on joka tapauksessa merkitystä rituaalina. Mutta taidan sanoa kuitenkin. Rituaalit ovat tärkeitä, koska ne ohjaavat asenteita ja käytöstä.  Toisalta kierrätysvouhotus saa väistämättä ihmisissä aikaan vastareaktion.  Siksi karsastan kiihkoilua yhtä paljon kuin välinpitämättömyyttä.

Numerot eivät tässä tapauksessa anna selvää vastausta.  Lukuja  5% ja 240 kg voi tulkita tilanteen mukaan. Kierrätysfanaatikon täytyy tajuta, että ei 5% muutoksella maailmaa pelasteta, eikä edes paljon paranneta. Toisaalta, välinpitämättömän olisi syytä hiljaa itsekseen miettiä, millainen kasa on 240 kg jätettä (lapsiperheellä lähes tonni).

Kannattaako vai ei? Ehkä kysymykseen ei ole vain yhtä vastausta.

Jätteenpolttoasiaan liittyviä muita kirjoituksia: täältä.