Vaalit2017

Olen 44-vuotias fysiikan tohtori Turusta, ja ehdolla Vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi 2017 numerolla 169. Viimeisimmät tiedot löytyvät Facebook-sivultani.  English version: see here.

Rakastan numeroita, ja haluan toteuttaa pehmeitä vihreitä arvoja numeroiden ja faktojen avulla.  Pehmoilu on hyvä asia, mutta päätökset on tehtävä faktapohjaisesti ja analyyttisesti.  Vihreät ovat tässä suhteessa paljon mainettaan parempia, ja siksi olen Vihreissä viihtynytkin.

Tarkempia yksittäisiä teemojani löydät Teemat-sivulta. Tällä sivulla hahmottelen laajemmin ajattelutapaani, koska olen vahvasti sitä mieltä, että maailmaa on vaikea ennustaa edes neljän vuoden päähän, ja siksi ajatteluprosessi ja toimintaperiaatteet ovat ratkaisevin asia. Sivun lopussa listaan joitakin  kirjoituksiani.

Arvot ja päämäärät

Lähes kaikissa asioissa olen pohjimmaisilta arvoiltani hyvinkin perinteinen punavihreä. Heikompia on suojeltava ja luontoa vaalittava. Olen toiminut jo monta vuotta luonnonsuojeluliikkeessä eri tasoilla luottamushenkilönä. Siinä toiminnassa en ole mukana niinkään tunteellisen luontosuhteen takia, vaan siksi että pidän luonnonsuojelua sivistyneen yhteiskunnan välttämättömänä osana.

Joissakin suhteissa taas olen aika epäperinteinen punavihreä.  Pidän tiedettä ja teknologiaa ainoina keinoina selvitä edes jotenkin tulevasta ilmastokatastrofista. Siksi kannatan jopa ydinvoimaa, vaikka Vihreiden linja varsinkin Fennovoiman suhteen on tiukan torjuva. Päivittäisellä tasolla tällä ei ehkä ole suurta merkitystä, mutta keskusteluja näkemykseni silti herättävät.

Toimintatavat

Osaankin toimia hyvin tilanteissa, joissa mielipiteet menevät pahasti ristiin — ja mitäpä muuta politiikka on?  Väittelen usein, mutta en riitele koskaan.

Turun kuntapolitiikkaan haluaisin tuoda analyyttistä ja tutkimuspainotteista otetta. Päätöksiä ei pidä tehdä ilman kunnollisia selvityksiä ja riittävää tietoa — ja ennen muuta numerotietoa. Numeroita on toki helppo käyttää väärin, mutta silti ne ovat korvaamaton apu päätöksenteolle. Miten voi tietää oliko jokin päätös oikea vai väärä, jos ei edes yritä mitata mitä tapahtui?

Teemoja iskulausetasolla

Avaan näitä tarkemmin auki Teemat-sivulla.

  • Ilmastonmuutoksen torjuminen on ykkösprioriteetti, myös Turussa.
  • Kaikessa suunnittelussa on oltava mukana 30-50 vuoden aikajänne.
  • Ikääntymisen aiheuttamia ongelmia on mietittävä myös teknologian kautta.
  • Koulutus on tärkein tapa pitää Suomi  ja Turku pinnalla. Siitä pitää karsia lähes viimeisenä.
  • Turun on oltava kansainvälinen.
  • Turussa tarvitaan korkeaa ja tiivistä rakentamista PLUS yhteisiä viheralueita.
  • Turussa pitäisi panostaa ennen muuta koulumetsiin.
  • Autoilun määrää Turun keskustassa on vähennettävä.
  • Päätöksiä ei pidä vatvoa ikuisesti, vaikka ne olisivat huonoja.

Näiden lisäksi pidän myös välttämättömänä puuttua työttömyysongelmaan, vaikka kuntien keinot ovatkin tässä aika rajalliset.  Itse olin vuoteen 2012 saakka Nokialla tutkimustehtävissä, sen jälkeen välillä työttömänä, välillä akateemisissa pätkätöissä. Olen kirjoittanut kokemuksistani kyynisen ja poliittisesti epäkorrektin kirjoitussarjan, joka on herättänyt paljon hilpeyttä.

En ole katkeroitunut, mutta kyllä nykyinen järjestelmämme lähinnä nöyryyttää ja passivoi. Kun työttömiä on puoli miljoonaa, kyse on systeemiongelmasta joka on pakko ratkaista, ja nopeasti. Itse vain en tiedä hyviä ratkaisua, vaan niitä on löydettävä yhdessä.

Kirjoituksiani

• Kirjoitin kahden muun ehdokkaan kanssa Turun Sanomiin mielipidekirjoituksen koulumetsien tärkeydestä ja kaavoituksesta.  “Ideaalista olisi, että jokaiselle koululle määriteltäisiin oma koulumetsä, ikäänkuin osana muuta koulun infrastruktuuria.”

• Osallistuin lähienergiavaalipaneeliin, ja sen perusteella tajusin että en tiedä onko Turussa tai muuallakaan mitään koherenttia strategiaa lähienergialle.

• Pidin puheen Turun vaalikadulla, ja esittelin Tieteen ja teknologian vihreitä, sekä sen ihanteita (jotka ovat oikeasti täsmälleen samat kuin Vihreiden yleensäkin). Puheen teksti ja video löytyvät täältä.

• Tein linjapäätöksen: en kannata Fennovoiman kaatamista. Päätös ei ole helppo eikä mustavalkoinen, eivätkä perustelutkaan aivan suoraviivaisia ole.

• Millaista on brutalistinen puunhalaus? Kannatan lämpimästi koulumetsiä. Miten niitä voisi parhaiten puolustaa datapohjaisesti?

• Pohdin pitäisikö ammattikoulutusta muuttaa siihen suuntaan,  että koulutusta annettaisiin useaan kertaan, vaikkapa 16-, 36- ja 56-vuotiaana. Maailma muuttuu niin nopeasti, että tämä voisi olla järkevää.

• Onko ydinvoimakielteisuus Vihreissä dogmi? Väitämme kolmen muun turkulaisen ehdokkaan kanssa, että se on ainoastaan mielipidekysymys, ja ydinvoimaa voi puolustaa myös Vihreissä.

• Puolustimme kahden muun nörttiehdokkaan kanssa koulujen tiedekerhoja.  Perustelemme sen sillä, että maailma tarvitsee lisää fyysikoita.

• Mikä onkaan turkulaisten suurin ulkoinen terveysriski? Kaivelin ehdokaskaverin kanssa dataa, ja yllätyin. Se saattaa keskustassa olla autoilun pienhiukkaset.

• Tärkein poliittinen eettinen sääntöni: Asiat sanotaan niinkuin ne ovat. Kävin ehdokaskaverin kanssa läpi Naantalin uutta polttolaitosta. Karu johtopäätös: sen kanssa Turku ei ole aidosti hiilineutraali tai kestävä. Vahinkoja voi silti koittaa minimoida,

• Koulujen kasvisruokapäivistä käydään kiivasta keskustelua. Turhaan. Kannatan kasvisruokapäiviä, mutta viileiden argumenttien takia.

• Väittelen paljon, mutta en riitele koskaan. Tästä esimerkkinä: pidin luonnonsuoujeluyhdistykselle esitelmän, jossa puolustin ydinvoimaa.

• Nörttivanhukset ja kuntapolitiikka. Turku on täynnä nörttivanhuksia joilla olisi intoa kokeilla vaikka mitä. Turussa on  myös terveysteknologiayrityksiä joilla olisi tarve kokeilla tuotteitaan. Voisiko edut yhdistää?

• Riskienhallintaa: Erityislapset ja invapaikat. Kehitysvammaisten tai autististen lasten venhemmat eivät nykyisellään saa invapaikkalupia. Asiaa voi tarkastella riskinhallinnankin näkökulmasta.

• Numerot ja taajamametsät. Mikä on koulujen lähimetsien taloudellinen arvo? Pyörittelin lukuja, ja päädyin siihen että ainakin suurempi kuin niiden arvo biopolttoaineena.

Bonuksena ilmainen numerotieto. Mitä suurempi numero kampanjatilini saldossa on, sitä paremmin pystyn kampanjaani mainostamaan.  Mikrolahjoitukset ovat tervetulleita, ja nanolahjoituskin auttaa. Lahjoituslinkki: https://lahjoita.vihreat.fi/jakke.makela

 

Translate »