Neljäs viikko tätä työttömyyskautta alkamassa, ja huomaan jo nyt ajautuvani lievään vankilapsykoosiin. Näin kuvailin henkistä tilaani Facebookissa: “Viranomaistoimenpiteiden varalta, tässä virallinen totuus siitä mitä teen nyt työttömänä: silloin harvoin kun en ole puhelimessa jonottamassa työaneluhuohotussoittoja firmoihin, kulutan aikani yksinomaan sohvalla istuen ja kuolaten. Ja PAINOTAN VAHVASTI, että EN pyyhi kuolaani itse pois. Siinä olisi riski joutua päätoimiseksi oman itsensä omaishoitajayrittäjäksi.”
Tuon triggerinä oli vanha Ylen uutinen, jossa kerrottiin TE-toimistojen tulkinnoista siitä, kuka on yrittäjä ja tippuu siis kokonaan pois ansiosidonnaiselta. Artikkeli on lukemisen arvoimen. “Yhdessä tapauksessa toimittaja oli työskennellyt sekä vapaana toimittajana eli freelancerina että palkkatyössä. Kun palkkatyöt olivat loppuneet, hän hakeutui TE-toimistoon työnhakijaksi. Työttömyyskorvaukset kuitenkin evättiin sillä perusteella, että henkilö kirjoitti kerran kuukaudessa kolumnin erääseen lehteen. Kertomansa mukaan kolumni työllisti häntä kolme tuntia kuukaudessa.”
Tuollaisista pikkupätkistä minunkin voisi olla mahdollisuus elantoni tienata — ja meitä on etenkin Nokian raunioissa paljon. Suomi on täynnä pk-yrityksiä, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia palkata pysyvää työntekijää, mutta jotka kyllä pystyisivät silloin tällöin maksamaan muutaman tonnin erilaisista selvityksistä (vaikkapa IPR-selvityksiä, tai teknologian arviointia, tai laskentaprojekteja).
Konsultteina emme pysty itseämme elättämään, koska konsultin työssä olennaista ei ole ammattitaito vaan kontaktiverkosto. Mutta pieniä silppuhommia silloin tällöin, ja kortistoon silloin kun silppua ei ole. Ei mikään unelmaura, mutta tuota silppua minun sukupolveni työelämä tulee joka tapauksessa olemaan. Kyllä siihen voisi sopeutua.
Vaan tuollaista mahdollisuutta ei ole, eikä sitä pysty edes kokeilemaan. Miksi näin? Systeemivirhe. Nähdäkseni jopa melko suoraviivainen, ja periaatteessa helposti korjattavissa. Mutta nykymuodossaan halvaannuttava systeemivirhe.
- Suomessa on vain kaksi mahdollista tapaa olla: palkansaaja, tai yrittäjä. Mitään välimuotoa ei ole. Yrittäjä tippuu välittömästi kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle. Palkansaaja taas ei saa olla liian oma-aloitteinen, tai hän muuttuu yrittäjäksi.
- Yrittäjyyden riski on täysin epäsymmetrinen. Hävitessään menettää kaiken (asunto, avioliitto, terveys). Voittaessaan saattaa saada päästä muutaman euron todelliselle tuntipalkalle. Muutama aivan harva saattaa toki rikastuakin.
- Yrittäjyys on täysin kokonaisvaltainen elämäntapa. Jos joku haluaa yrittäjäksi, hänen on pakko sopeuttaa koko ympäristönsä ja perheensä jatkuvaan riskiin. Monilta tämä onnistuu, ja hatunnosto heille. Se vaatii kuitenkin valmistelua (mielellään perhetaustaa, tai sitten huomattavaa etukäteistyötä).
- Pahin mahdollinen skenaario on joutua pakkoyrittäjäksi ilman mitään ennakkovaroitusta.
- TE-toimistojen tulkintojen takia kuka tahansa voi joutua pakkoyrittäjäksi ilman mitään ennakkovaroitusta, mikäli tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
- Linjaukset epäselvissä tapauksissa tekee raati, jonka toimintaperiaatteista ulkopuolisen ei ole mahdollista saada tietoa.
- TE-toimistojen raadit eivät kuitenkaan tee “päätöksiä”. TE-toimisto ainoastaan antaa “työvoimapoliittisia lausuntoja”. Nämä lausunnot sitovat työttömyyskassaa täydellisesti, mutta niistä ei silti voi valittaa, koska ne eivät ole päätöksiä.
- TE-toimisto ei voi etukäteen antaa linjausta siitä, onko jokin tietty suunniteltu toiminta yrittämistä vai ei. Koska TE-toimistoilla ei todellisuudessa ole mitään yhtenäistä linjaa, asiat joudutaan punnitsemaan tapaus kerrallaan.
- Koska lausunnoista ei voi valittaa, mitään yhtenäistä linjaa ei tule koskaan syntymään. Valitusoikeus on kaikkien etu. Asiakas pystyy korjaamaan häneen kohdistuneita virheitä. Viranomainen pystyy valituspäätösten kautta selvittämään, mikä hänen linjansa itse asiassa on. Ilman tällaisia korjausliikkeitä viranomainen toimii koko ajan tyhjiössä.
- Rationaalinen työtön ei siis lähde kokeilemaan mitään sellaista, mikä voitaisiin millään tulkinnalla kuvitella yrittämiseksi. Hän ei missään nimessä lähde edes testaamaan rajoja, koska kaikki riski on hänellä.
- Koska raati voi tulkita minkä tahansa tavallisuudesta poikkeavan yrittämiseksi (ks alempana), rationaalinen työtön ei tee mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
- Koska tavallisia reittejä pitkin työn saaminen on tällä hetkellä varsin epätoivoista, tavallisuudesta poikkeava rationaalinen työtön ei tee mitään.
Tilanne ei vaatisi kovinkaan suuria muutoksia. Itse asiassa riittäisi, että työttömälle suotaisiin sellainen oikeusturva, joka kaikissa muissa instansseissa suodaan jokaiselle kansalaiselle. Oikeus saada edes jollakin tavalla pitäviä ennakkopäätöksiä; oikeus saada päätöksiä joista voi valittaa; ja oikeastaan mitään muuta ei tarvittaisikaan. Viranomainen itsekin hyötyisi tuosta valitusoikeudesta, vaikkei siltä välttämättä ensi alkuun tuntuisikaan.
Mitkä asiat voivat olla yrittämistä?
Kauhutarinoita löytyy ympäri nettiä (paras yleiskatsaus aiheeseen saattaa olla Saku Timosen blogi). Kuvaan tässä vain asioita, jotka sain selville kun keskustelin erittäin sympaattisen TE-toimiston virkailijan kanssa.
(Tässä kohtaa on pakko nostaa hattua: olen saanut poikkeuksetta hyvää ja asiallista kohtelua virkailijoilta. Kysyessä olen aina saanut vastauksia — ainoa ongelma on, että vastaus on aina yhtä turhauttava. Virkailijat ovat jopa soitelleet toisiltaan konsultaatioapua, jos eivät ole itse tienneet. Asenne on ollut rakentava, molemmin puolin).
Kävimme siis läpi mahdollisisia skenaarioita. Vastaus oli aina sama: nimetön Raati päättää takautuvasti kun homma on jo käynnissä, mitään ennakkoarviota ei anneta, päätöksestä on mahdoton valittaa.
Jotain hyvin karkeita suuntaviivoja löytyi. Lehti- tai muita artikkeleita ei voi kirjoittaa (kuten Ylen uutisessakin mainittiin), koska muuttuu freelanceriksi. Virkailijan mukaan yksi artikkeli ei vielä muuta statusta. Kaksi saattaa jo muuttaa. Raati päättää. Sääli, koska kuulemma minulla on kirjoitustaitoa sen verran, että joku hyvinkin saattaisi ostaa silloin tällöin kolumnin. Mutta en voi myydä.
Jos on jossakin yhdistyksessä vapaaehtoisena kahvinkeittäjänä, se ei ole ongelma. Sen sijaan vapaaehtoinen ajattelutyö voi jo olla riski. Konkreettinen esimerkki: edellisellä työttömyysjaksollani tein vapaaehtoisesti Suomen luonnonsuojeluliitolle selvityksen siitä, miten erilaisten YVA-prosessien ilmanlaatuselvityksiä pitäisi tulkita. Ei mitään rakettitiedettä, mutta hyödynsi mukavasti fysiikan ja meteorologian osaamistani, eikä mökkihöperyys iskenyt. Silloin pystyin tekemään niin, koska olin saanut irtisanomispaketin, ja säännöt olivat hiukan toisenlaiset.
Nyt en uskaltaisi. Virkailijat päätyivät siihen, että jos spesialisti tekee sellaista oman alansa vapaaehtoistyötä josta joku saattaisi saada palkkaa, hänet saatetaan tulkita yrittäjäksi (joka vain ei satu saamaan palkkaa). Tai ainakaan ei ole mitään mahdollisuutta etukäteen selvittää, voisiko noin käydä. Raati päättää.
Apurahalla työskentely on mahdollista yhden kerran. (Silloin työttömyyskorvauksen maksu vain keskeytyy apurahakuukausilta). Sen sijaan kaksi apurahaa on jo riski, varsinkin jos niiden välillä on työttömyyskausi. Silloin voidaan tulkita “tutkijayrittäjäksi”, jolla välillä on tuloja välillä ei. Välttämättä noin ei toki tulkita; Raati päättää.
Käytännössä ei voi tehdä ilmaista “sisäänheittotyötä” jolla voisi koittaa työllistyä. TE-toimisto voi toki pakottaa kenet tahansa palkattomaan harjoitteluun, mutta itse sellaista ei saa hankkia. Kykenisin vallan mainiosti tekemään vaikkapa selvityksen siitä, millaisilla teknologioilla kaatopaikkojen ympäristöjen hajuongelmia olisi mahdollista mitata. Mutta jos tekisin sellaisen, olisin osoittanut että kykenen yritystoimintaan. Välttämättä minua ei rankaistaisi; mutta Raati päättää.
Toistan vielä ydinviestin, koska se on niin yksinkertainen. Riittäisi, että työttömälle suotaisiin sellainen oikeusturva, joka kaikissa muissa instansseissa suodaan jokaiselle kansalaiselle. Oikeus saada edes jollakin tavalla pitäviä ennakkopäätöksiä; oikeus saada päätöksiä joista voi valittaa; ei muuta.
Tähän loppuun teemaan sopivaa lounge-musiikkia. Lapinlahden Linnut: Se ei käy.
Kirjoituksen jatko-osia: Osa 2: osuuskunnat. // Osa 3: Oman elämänsä toimitusjohtajat.
Osuuskunnan kautta pystyy tekemään keikkaduunia menettämättä työttömyysturvaa. Niitä on jo olemassa olevia tai sitten pitää etsiä samassa tilanteensa
“Oikeus saada edes jollakin tavalla pitäviä ennakkopäätöksiä; oikeus saada päätöksiä joista voi valittaa; ei muuta.”
Älä nyt hullujas puhu, valituskelpoisia ennakkopäätöksiä!!! No verotoimistosta taitaa saada, mutta ne on maksullisia. Viimeksi kun kysyin, niin hinta oli 700€.
Itse olen saanut 90-luvun alkupuolella ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, joka piti hakea vakuutusoikeuden kautta, kun työkkäri oli sitä mieltä että ajattelu ja omistaminen on esteenä työmarkkinoiden käytettävissä olemiseen ja IAET kassa oli samaa mieltä.
Olen saanut myös asumistukea peruspäivärahalle siirtymisen jälkeen ja sekin piti hakea valitustien kautta, koska KELA:n mielestä tienaan 14000 mk/kk, koska en voi tulla vähemmällä toimeen ja koska en voi tulla vähemmällä toimeen, niin jostain tuon rahan tienaan.
…saan siis työmarkkinatukea, en ansiosidonnaista, mikäli sillä on merkitystä.
Kiitos kirjoituksesta.
Tuli mieleen kysyä, onko kellään kokemusta osuuskunnan kautta tehdystä työstä työttömyyden aikana? Olen ollut aiemmin yrittäjä (valokuvaaja) toiminimellä ja olen liittynyt myöhemmin osuuskuntaan siltä varalta, että voisin satunnaista kuvauskeikkaa tehdä verokortilla. Yksi keikka olisi tarjolla syksylle, mutta uskaltaako edes osuuskunnan kautta laskuttaa? Tätä(kään)hän ei varmaan voi etukäteen tietää, mutta jos jollain olisi konkreettista kokemusta samasta.
Kiitos hyvästä ja herättävästä tekstistä! Työttömyys ei ole itsellä tällä hetkellä ajankohtaista, joten saatan olla ihan pihalla, mutta eikö vuoden alusta tullut pienenpieni helpotus silppuhommien suhteen, siis tämä http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1871257. Tiedän, että 300 e on pieni summa elämiseen, mutta nyt pystyisi siis verokortilla esim. lehtikolumneja kirjoittamaan menettämättä työttömyysturvaa. Kannatan lämpimästi esittämiäsi ajatuksia siitä, että “yhteiskunnan systeemien” pitäisi tunnistaa paljon nykyistä paremmin kirjava työtodellisuus ja olla paljon joustavampia.
En ole asiantuntija uossa 300 e työnteon jutussa, mutta eikä aiheesta ole ole ollut lehtiartikkeleita, joiden mukaan se 300 e työ täytyy tehdä sellaisissa työskentelyolosuhteissa, joissa työnantajan tulee pystyä valvomaan aukottomasti ko. työntekijää? Tällöin lehtijuttujen kirjoittelu ei sopisi, ellei sitten kirjoita jonkun lehden toimituksessa pomon/tilaajan valvovien silmien alla…
Kyllä se ikävä kyllä on noin kuin Salla sanoo, eli sen 300 EUR saa tienata vain jos on tuntivalvonnan alla. Eli kolumneja ei voi kirjoittaa. Paitsi jos Raati toisin päättää. Paitsi jos se myöhemmin päättää päättää toisin.
Ydinongelmahan ei ole se että säännöt ovat järjettömät. Vaan se, että koskaan ei voi tietää mitkä ne säännöt ovat.
Kommenttina ylempään, että perustat toiminimen, teet tarjouksia tuon kartoituksen tekemisestä ja toteutuneista laitat laskun perässä. Hinnoittelet sen niin, että sitä on kannattavaa tehdä. Siitä alat rakentamaan mahdollisuuksien mukaista ammattikenttää itsellesi missä toimia. Toiminimen perustaminen maksaa abouttia 100 euroa, ja sen voi hyllyttää jos toiminta lakkaa eikä minimissään menetä kuin muutaman satasen sekä siivun omaa aikaansa, joka työttömän ihmisen kohdalla maksaa pyöreät nolla euroa.
Sitä voi kirjotella toki blogeja ja ihmetellä, ettei miksei kukaan kotisohvalta töihin tule hakemaan ja syyttää systeemiä, tai sitten voi tehdä jotain aivan muuta.
Työttömyys ei ole mielekästä. Siitä on omakohtaista kokemusta, kun ei valmistumisen jälkeen ollutkaan oman alan töitä. Tein opiskeluaikani harrastuksesta itselleni ammatin ja elätän sillä itseni. Olinko varma, että pystyisin näin tekemään? En, mutta riskinotto kannatti.
Jos kuluttaa aikansa vain etsimällä rajoitteita ei koskaan löydä mahdollisuuksia.
Eikä se yrittäminen ole lähellekään tuota, miten sen tekstissä kuvailet. Toki, jos se helppoa olisi niin kaikkihan sitä tekisi. Pätenee myös työttömyyteen.
Tsemppiä!
Kiitos tsemppauksesta!
Oikeita kysymyksiä esität, ja oikeastaan minulle tulee mieleen lähinnä yksi ylätason kysymys: eikö tuollainen toiminimitoiminta ole yhteiskunnan kannalta järjettömän tehotonta? Jos jokainen joutuu tekemään ne samat byrokratiakuviot, niin päällekkäistä työtä tulee suunnattomasti.
Melkein tulee mieleen että jos kaikki toimii toiminimillä, niin se on vähän sama kuin jos kaikki pesee toistensa paitoja. Onko täysin väärä analogia?
Olin juuri lähettämässä tämän vastauksen kun huomasin tällaisen kirjoituksen, ja se kysyy samantapaisia kysymyksiä mutta hiukan eri näkökulmasta:
http://tohtorilletoita.wordpress.com/2014/06/26/matkalla-pakkokonsultiksi/
“Rohkeus yrittää on aina hyvästä, mutta voisimmeko osoittaa jonkinlaista kunnioitusta ja luoda järkevämmät olosuhteet myös heille, jotka menestyvät parhaiten palkkatyössä tai keikkaduunareina?”
Siis: yrittäjyys on kannatettavaa, mutta onko mitään järkeä että siihen yritetään pusertaa ihmisiä joista olisi yhteiskunnalle paljon enemmän hyötyä ei-yrittäjinä? En siis tiedä vastausta, mutta tällaista pohdin.
ukko.fi vähentää overheadia…
“Kykenisin vallan mainiosti tekemään vaikkapa selvityksen siitä, millaisilla teknologioilla kaatopaikkojen ympäristöjen hajuongelmia olisi mahdollista mitata. Mutta jos tekisin sellaisen, olisin osoittanut että kykenen yritystoimintaan.”
–> Siispä tee selvitys koska selvitys selvästi tarvitaan mutta älä pistä selvityksen alle nimeä. Ainakaan omaa nimeäsi:)
Tulis jo se perustulo, keletanattu!
Aamen. Tosin kannattaa varoa: Raati saattaa löytää tämän blogin, jossa osoitat ajattelevasi. Jollain tasolla nyt ainakin. ;)
Tuohon on jo vastaus mietittynä. Tätä en kirjoittanut minä, vaan joku samanniminen.