On ilo katsoa, kun ihmiset uskaltavat astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pidin alla olevan alustuksen Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillassa. Istun TLSY:n hallituksessa jo viidettä vuotta, ja täryjyrätyyppisiin mielipiteisiini on jo totuttu. Siitä huolimatta… yleisö olisi hyvin voinut raivostua, eikä heitä olisi siitä kukaan syyttänyt.
Sen sijaan alustus herätti juuri sitä mitä pitikin: tiukkaa keskustelua. Tunteenomaistakin, mutta asiapohjaista. Käytännössä monelle osallistujalle oli itsestäänselvä aksiooma, että luonnonsuojelijan täytyy olla ydinvoimavastainen. Oli shokki tulla haastetuksi tällä tavalla omalla kotikentällä. Siitä huolimatta keskustelu oli käsittämättömän sivistynyttä.
En tiedä päätyikö kukaan illan aikana muuttamaan vanhoja näkemyksiään, mutta ei se ole oikeastaan tärkeää. Olennaista on se että ihmiset ajattelevat, ei se että ajattelevat “oikein”.
Selkeyden vuoksi: en aja tällä sitä, että kaikkien luonnonsuojelijoiden ja vihertävien pitäisi muuttua ydinvoiman kannattajiksi. Ajan tällä sitä, että meidän on tajuttava, että edessä on kriisi jonka suuruusluokkaa emme edes kunnolla hahmota. Alla oleva kuva osoittaa ongelman kaikessa raakuudessaan.
Kaikkien on mietittävä asenteitaan uusiksi. Ydinvoimavastaisuus ei voi olla dogmi, jonka perusteella päätetään kuka ympäristöliikkeeseen saa sanoa kuuluvansa ja kuka ei. Ydinvoima on teknologia siinä missä muutkin, ja sen hyvistä ja huonoista puolista on voitava keskustella siinä missä aivan kaikesta muustakin.
Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.
