Vielä työttömyydestä. Harva ajatus on niin typerä kuin se, että kaikkien työttömien pitäisi ryhdistäytyä ja olla dynaamisia yrittäjähahmoja. Oikeastaan se ei poikkea paljonkaan siitä mallista, jossa kaikki pesevät toistensa paitoja. Jos kaikki ovat samanlaisia ja tekevät samoja asioita, kukaan ei lopulta tee mitään järkevää.
Ajatus syntyi useista palautteista, jota sain aiemmista kirjoituksista (Osa 1 ja Osa 2). Suoran inspiraation sain Tohtorille töitä-blogista, joka esittää kysymyksen lempeästi: “Rohkeus yrittää on aina hyvästä, mutta voisimmeko osoittaa jonkinlaista kunnioitusta ja luoda järkevämmät olosuhteet myös heille, jotka menestyvät parhaiten palkkatyössä tai keikkaduunareina? “
Itse esitän kysymyksen kliinisesti ja jopa oikeistolaisesti. Jos ainoa kunnioitettava asia on yrittäjyys, eikö se tarkoita aivan järjetöntä resurssien hukkaa ja päällekkäistä työtä?
Jos kaikilla on vain yksi tavoittelemisen arvoinen päämäärä — yrittäjyys — yhteiskunnasta katoaa tehokkuus. Tehokkuus syntyy siitä, että erilaiset ihmiset tekevät pääasiassa niitä erilaisia asioita, joissa sattuvat olemaan päteviä. Yrittäjähenkeä tarvitaan. Mutta välillä törmää tällaisiin kommentteihin siitä, miten helppoa yrittäminen on: “Tarvitaan liikeidea, ansaintalogiikka, pätevä johto ja käytäntöön vieminen”. Ja sitten se on siinä.
Niin. Kaikkia noita kyllä tarvitaan. Mutta ehkä päteviä työntekijöitä myös?
Todellista lahjakkuutta ja syvää osaamista voi olla vain rajatulla alueella. Johtajuus on yksi lahjakkuuden muoto, ja yrittäjyys myös. Kunnioitan lahjakkaita yrittäjiä, samalla tavoin kuin vaikkapa lahjakkaita kirurgeja, lahjakkaita mielisairaanhoitajia, lahjakkaita opettajia, tai lahjakkaita metsäkoneenkuljettajia. Jokaisen kannattaa kehittää sitä aluetta, jossa on luontaisesti lahjakas.
Uskoisin, että kaikki ymmärtävät tällaisen analogian: yhteiskunnan tehokkuuden kannalta ei olisi mitään järkeä, jos kirurgin pitäisi kuluttaa puolet ajastaan markkinoimassa osaamistaan. Kirurgin kannattaa tehdä sitä mitä kirurgi parhaiten osaa, eli viillellä ihmisiä ja saada siitä palkkaa. Sairaalan pyörittämiseen kannattaa laittaa sellaisia ihmisiä, jotka sen homman osaavat parhaiten. Muu on järjetöntä.
Mutta jostain syystä vallalla on ideologia, jossa kaikilla pitäisi olla hinku ja pyrkyryys yrittäjyyteen ja jatkuvaan kilpailuun. Mitä järkeä siinä on? Jos jokainen on oman elämänsä toimitusjohtaja, kuka enää ehtii tehdä töitä?
Suurin osa työttömistä ei yksinkertaisesti ole yrittäjämaterialiaa, eikä meidän kannatakaan olla. Itse olen eniten hyödyksi yhteiskunnalle, jos saan rämpätä puoliaspergerisesti kellarissa kummallisia teknologiaselvityksiä. Joku muu hoitaa paremmin koodauksen. Joku kolmas hoitaa paremmin elektroniikkasuunnittelun. Ja joku neljäs on johtaja ja hoitaa rahoitus- ja asiakassuhteet. Tuollaisella kokoonpanolla alkaisi jo saada jotain aikaankin.
Jos sensijaan yksinyrittäjyys on ihanne, niin tuolla kokoonpanolla saadaan neljä pakkoyrittäjää: yksi hyvä, ja kolme mitätöntä keskinkertaisuutta. Ketä se hyödyttää, ja miten Suomi sillä saadaan nousuun?
Aiemmat kirjoitukset teemasta: Osa 1 ja Osa 2. Ks myös Facebook-keskustelua.
Pakkoyrittäjiä pinossa. Kuvalähde: Arto Ojakangas
Hei Jakke,
Sinulla on paljon patentteja ja innovatiivisuutta.
Haluaisin jutella kanssasi ulkoistetusta R&D:stä.
Mitään valmista projektia ei ole, mutta voitaisiin ehkä rakentaa yhdessä jotain.
Ota yhteyttä tai jätä sähköpostiosoitteisi tähän.
Suurkiitos!
Heh, en varsinaisesti kirjoittanut tätä postausta työnhakuyrityksenä, mutta otetaanpa ilo irti kumminkin. :-)
Jakke.Makela@gmail.com