Analyyttisyyden skalpelli leikkaa sentimentaalisuuden rasvakerrosta, kun dissektoin seuraavaa EU-vaaleihin liittyvää väitettä: “Muista, että jos et äänestä, tuet sitä, jonka kanssa olet eniten eri mieltä. Ja se nyt vain on tyhmää“. Koska sosiologiassa tulee suojata väitteen tekijän anonymiteettiä, ja koska kyseessä on (vielä) kaverini, käytän väitteen esittäjästä vain nimikirjaimia JK (Linkedin-profiili). Pitääkö väite paikkaansa millään reunaehdoilla?
Tarvittava malli on tällä kertaa varsin yksinkertainen. Oletetaan, että radikaalisuus on normaalijakautunutta. Tällöin radikalisuusjakauman todennäköisyysfunktio on
missä σ on radikaalisuuskerroin. Tämä on toimiva määritelmä, jossa voidaan katsoa että yli 2σ päässä olevat ovat äärisiipeä.
Oletetaan nyt, että vasemmasta laidasta poistetaan yksi ääni. Tämä on ekvivalentti sen kanssa, että oikea laita saa yhden äänen lisää. Miten tämä ääni jakautuu? Odotusarvo saadaan laskettua, jos tehdään sijoitus
Tällöin lopputulos on
Normalisoidaan yksinkertaisuuden vuoksi radikaalisuusaeste niin, että σ=1. Riippumatta siitä mikä äänestämättä jättävän radikaalisuusaste on, vastapuoli saa siis keskimäärin lisä-ääneen jonka radikaalisuusaste on 1/√2π, eli noin 0.4.
Väite pitäisi siis muotoilla suunnilleen näin: “Muista, että jos et äänestä, tuet keskimäärin henkilöä jonka radikaalisuusaste on 0.4. Mikäli olet tätä maltillisempi, vastapuoli radikalisoituu. Ja se nyt vain on tyhmää. Jos taas olet sitä radikaalimpi, estät mahdollisuuden saada tavoitteitasi läpi kärijistämällä vastakkainasettelua. Ja se nyt vain on tyhmää.”
Myös politiikka vaatii tarkkuutta.
Lisää matematiikan toisinkäyttöä: WeirdMath
Lähde: Wikipedia.
Facebook-keskustelua: https://www.facebook.com/jakke.makela/posts/10152496832689374
Vaikka vähän-niinkuin-fyysikkona toki ymmärränkin approksimoinnin tärkeyden, polittiset suuntaukset eivät toki sijoitu janalle kuten tuossa käppyrässä. Laskusta pitänee siis tehdä moniulotteisempi, jotta se vastaa paremmin todellisen maailman havaintoja. Voisi jopa argumentoida, että ulottuvuuksia on todellisuudessa vähintään niin monta kuin on maailmassa asioita joista vain voi olla jotain mieltä. Realistisesti ottaen ulottuvuuksien määrän voisi kuitenkin mielestäni laskea äänestyksessä valittavista mahdollisista mielipideyhdistelmistä…
Mitä tulee tuohon tapaukseen, että “jos taas olet [0.4:ää] radikaalimpi, estät mahdollisuuden saada tavoitteitasi läpi kärijistämällä vastakkainasettelua”, niin tuon lauseen voi ymmärtää päinvastaisin tavoin. Estyykö tavoitteiden läpimenomahdollisuus kärjistämällä vastakkainasettelua, vai menisivätkö ne tavoitteet läpi kärjistyksen myötä?
PS. Ja lähdeväittämähän oli täysin oikein – siinä kun ei puhuttu tuen määrästä mitään.
PPS. Kyllä, ihan varmasti yritin olla nokkelampi kuin olen.
Minäpä vastaan game-changerilla jolla voittaa teoreettisessa fysiikassa aina: tämän mallin on pakko olla oikea, koska se on ainoa jonka osaan laskea. Game. Set. Match. Mäkelä!
Mutta juu, täysin oikeassa olet että lasku on absurdi. Vai onko?… Lasku on itse asiassa vastaus periaatteessa aika konkreettiseen ja kuivaankin kysymykseen: jos vastapuoli saisi yhden lisä-äänestäjän, millainen hän odotusarvoisesti olisi? Siihen voisi lisätä uusia dimensioita halutessaan, mutta perusmetodi ei muutu.
Re tilanteen kärjistys: esitit muuten erittäinkin validin kysymyksen tuossa. Menisin melko subjektiivisesti väittämään, että radikaalin kannattaa jokaisessa tilanteessa pyrkiä kärjistämään tilanne. Radikaalihan kilpailee myös oman puolueensa maltillisten kanssa. (Jopa niin, että pahin vihollinen ovat omat). Jos maltilliset voimat molemmin puolin tekevät yhteistyötä, radikaali häviää kaikille. Siis kannattaa pitää keskusta heikkona.
Mutta tuo vaatii vielä miettimistä (ja mallintamista?).