Yleensä tylsimmät asiat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Tämä on harvoin niin totta kuin Talvivaarassa. Ulkopuolisen silmin merkittävä osa tekemistäni analyyseistä saattaa vaikuttaa pakkomielteiseltä nippelitiedon nysväämiseltä. Ehkä niin — mutta juuri tuollainen nippelitieto saattaa joskus nostaa esiin odottamattomia ja laajempia kysymyksiä.
Yksi esimerkki. Kainuun ELY-keskus on hiljattanut asettanut Talvivaaralle teettämisuhan — joko yhtiö tekee ympäristön turvallisuuden kannalta kriittiset hankinnat ja toimenpiteet itse, tai sitten valtio tekee ne ja laskuttaa myöhemmin yhtiötä (pdf täällä). Ympäristöministeriön kansliapäällikkö on vahvistanut, että tähän on jo konkreettisesti varauduttu.
Onko tämä oikein vai väärin?
Itse olen tällaista valtion väliintuloa pitänyt ainoana mahdollisena ratkaisuna, enkä näe syytä muuttaa mieltäni (ks Talvivaara 39, osittain Talvivaara 9). Myös mm Suomen luonnonsuojeluliitto on ajanut valtion mukaantuloa. Mutta kuten aina, muissakin mielipiteissä on järkeä.
Onko tämä yritystukea?
On täysin mahdollista ajatella, että tämä on epäsuoraa yritystukea — valtio tekee toimenpiteet jotta yritys pystyisi jatkamaan, ja yritys maksaa kun jaksaa.
Vaadittavat toimenpiteet ovat ympäristöministeriön mukaan 6-8 miljoonaa, mikä on heti suurempi kuin Talvivaaran kassa nyt. Tuo on käytännössä ala-arvio (RO-laitoksen hankintahinta) eikä kata varsinaisia operointikuluja. Se on siis vasta välttämätön tulipalon sammutuskulu.
Todellisia kuluja ei kukaan osaa arvioida, mutta helposti puhutaan kymmenistä miljoonista lähivuosina, siis ilman mitään varsinaisia ympäristön puhdistuskulujakin. Ei yhtiöllä ole tällaista rahaa eikä kassavirtaa, ja on vaikea nähdä miksi kukaan markkinaehtoisesti sellaista tukea antaisi.
Ei valtio tätä rahaa takaisin saisi. Vai saisiko?
Päätöstä perusteellaan ympäristönsuojelulain pykällä 88: Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka
“Viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.
Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.”
Uhkasakkolain pykälä 17 on olennaisin.
17 § Teettämiskustannukset
Teettämiskustannukset maksetaan etukäteen valtion tai, jos teettämisestä päättää kunnallinen viranomainen, kunnan tai kuntainliiton varoista, ja peritään velvoitetulta tai 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.
Lain perusteella yritystukiteoria ei kuulosta vahvalta. Kulut rinnastetaan veroihin ja ne menevät ulosottoon. Näissä tapauksissa valtio ei perinteisesti sääliä tunne. Ei se tunne sitä Talvivaaran alihankkijoillekaan, jotka ovat jääneet ilman saataviaan velkasaneerauksen takia. Kuten Yle tiivistää, ”Pankki tuntee armoa, verottaja ei”. (Asiaa ositen sivuten, ks Talvivaara 32).
Jos Talvivaara sattuisi saamaan tässä erityiskohtelua, niin silloin (ja vasta silloin, mutta ehdottomasti silloin) voitaisiin alkaa puhua salaliitoista ja korruptiosta. Mikä koskee pieniä, sen on koskettava myös isoja. Kulut maksaa joko konkurssipesä, tai sitten toiminnan jatkaja mikäli Talvivaara ei sattuisi konkurssiin menemään, ja se maksaa ne nopeasti.
Onko tämä oikeudenmukaista ja yhdenvertaista?
Laki jättää yhden mielenkiintoisen kysymyksen auki: onko viranomaisilla velvollisuus toteuttaa toimenpiteet myös taloudellisesti järkevästi?
On vaikea tuntea empatiaa tätä yhtiötä kohtaan, mutta kysymys on laajemminkin mielenkiintoinen. Se voisi yhtä hyvin tulla eteen kenelle tahansa pienyrittäjälle. Tai jopa kenelle tahansa meistä. Oletetaan että kärsin mielenterveysongelmista, ja hamstraan pihalleni jatkuvasti autonromuja. Viranomaiset hinauttavat ne pois, ja maksavat hinausyritykselle tuplahinnan jotta saavat ongelman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Joudunko todellakin maksamaan tämän tuplahinnan, kun pienellä vaivannäöllä kulu olisi puolittunut?
Jos viranomaisilla on piikki auki, töiden teettäjä voi laskuttaa lähes mitä tahansa. Valtiolla voi olla osaamista valvoa työn teknistä toteutusta, mutta ei sen hintalappua. Talvivaaran tapauksessa osaajia ei ainakaan Suomessa juurikaan ole. Vedenpuhdistuslaitoksen ostaminen on ehkä suoraviivaista. Sen operointi ei, koska se joutuu ottamaan huomioon kaivoksen kokonaisuuden — mistä aloitetaan, ja missä järjestyksessä puhdistetaan, jotta riskit pienenevät tarpeeksi nopeati?
Ei valtio käytännössä pysty arvioimaan, kuinka paljon mahdollisissa tarjouksissa on ilmaa. Riskien takia se ei myöskään voi tuijottaa pelkkää hintaa. Tämä työ on suoritettava hyvin, eikä siihen voi palkata halvinta puolalaista putkimiestä.
Ei valtiolla ole edes mitään insentiiviä toimia taloudellisesti järkevästi, jos työ on tarkoitus laskuttaa myöhemmin. Hinta on helposti — jopa todennäköisesti — suurempi kuin mitä hyvissä voimissa oleva ammattitaitoinen yritys pystyisi itselleen kilpailuttamaan.
Periaatteellisella tasolla, ja ennen muuta myöhempiä tapauksia ajatellen, kysymys on kuitenkin tärkeä. Jos valtio toteuttaa teettämisuhan:
- Laskutetaanko kulut todellakin välittömästi ja veronluonteisesi, mihin ainakin laki viittaisi? Jos yhtiö ajautuu konkurssiin, onko valtio ensimmäinen velkoja, mihin laki viittaisi?
- Onko valtion pyrittävä toteuttamaan toimenpiteet taloudellisesti parhaalla tavalla, vai voiko se hätätilaan vedoten olla välittämättä kuluista?
- Jos työt teetetään ylihintaan, onko yhtiön aikanaan maksettava myös tämä ylihinta (sikäli kuin se voi sellaisen osoittaa)?
Tällä hetkellä näihin kysymyksiin ei yksinkertaisesti ole selkeitä vastauksia.
Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/). Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.
