Möläytysten matematiikkaa

Olen jo pitkään halunnut päästä tekemään erään laskelman. On selvää, että kun ihminen puhuu paljon, hän ennen pitkää möläyttää jotain typerää. Kuinka selvää?

Toivoin löytäneeni hyvän laskennallisen esimerkin Kokoomuksen nuorten varapuheenjohtajan Saul Schubakin Facebook-lausunnoista lapsililistä (Yle 2.11.2012, Yle 3.11.2012)

“Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuelle heikomman aineksen lisäntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta.”

“Mä nimenomaan haluun eugeniikasta eroon ja terveen järjenkäytön takaisin lastenhankintaan. Lapsilisä on kenties yksi yhteiskuntamme haitallisimmista tuista.”

Lausunnot eivät kiinnosta, vaan matematiikka niiden takana. Onko tässä esimerkki, jossa yksi Facebook-heitto tuhoaa koko uran? Pieneksi pettymyksekseni Schubak on katunut sananvalintojaan, mutta ei itse mielipidettään (Yle 2.11.2012, US 3.11.2012). Näin ollen se ei täysin toimi esimerkkinä irrallisesta möläytyksestä.

Parempi esimerkki löytyy vuoden takaa kansanedustaja Mauri Pekkarisen ryntäistä (Yle Keski-Suomi 26.10.2011, HS 26.10.2011, Yle selkouutiset 26.10.2011).  “Pekkarinen puhui pari viikkoa sitten Laukaassa Kuntaliiton naisjohtajalle ryntäistä ja sermin taakse menemisestä.”  Asiasta jaksettiin jauhaa päiväkausia, mutta lopulta se ei johtanut sen kummempaan.

Nyt hieman laskentaa. Pekkarinen on ollut kansanedustaja vuodesta 1979 ja käytännössä täysipäiväinen poliitikko jo sitä ennen, lähes 40 vuotta. Poliitikko esiintyy työkseen; kesälomat ehkä saa jotenkuten pitää, mutta tuskin on pahasti yläkanttiin arvioida 330 esiintymispäivää vuodessa. Monina päivinä on useampi kuin yksi puhe. Arvioidaan 400 esiintymistä vuodessa.

Pekkarinen on siis uransa aikana esiintynyt hyvinkin 16,000 kertaa. Jos puheissa on niinkin vähän kuin 60 lausetta, hänen uraansa on mahtunut vähintään miljoona julkista lausetta. Rynnäsgate olisi teoriassa voinut tuhota Pekkarisen uran (ei ehkä kuitenkaan käytännössä — Suomi on viime kädessä täysjärkinen maa). Yksi lause miljoonasta siis.

Moniko meistä pystyy toistamaan jotain miljoona kertaa ilman, että jotain menee pieleen? Vertailukohtana: joka kerran kun lentokone nousee, on noin kahden suhde miljoonaan todennäköisyys että että se tulee tappavasti alas. Lentämisessä on riskit minimoitu ehkä paremmin kuin missään muussa inhimillisessä toiminnassa. Silti onnettomuuksia tapahtuu.

Kuin sattumalta, tässä on suora yhteys riskianalyysissä käytettyyn käsitteeseen micromort: yksi micromort tarkoittaa, että on yhden suhde miljoonan todennäköisyys kuolla johonkin tiettyyn toimintaan.

Näin arvioituna, kokeneella poliitikolla on noin yhden micromortin riski tuhota uransa joka kerta, kun hän avaa suunsa.

Wikipedia-sivun mukaan tämän on suunnilleen saman luokan riski kuin yhden tupakan polttaminen, yhden röntgen-kuvan ottaminen, tai kymmenen kilometrin lenkki moottoripyörällä. Laskuvarjohyppy tai riippuliitolento ovat suunnilleen kymmenen micromortin toimintaa. Nämä ovat aivan todellisia riskejä.

Ainakin minussa tämä herättää tiettyä empatiaa poliitikkoja kohtaan. Nykyään media ja Internet pitävät huolen siitä, että jokainen aivopieru tallentuu nauhalle, ja niistä jaksetaan jauhaa ikuisesti. Schubakin lausunto ei varsinaisesti ollut tällainen aivopieru, vaan huonosti muotoiltu todellinen mielipide, josta hän on ottamassa vastuuta.  Pekkarisen rynnäskohu sen sijaan oli täysin aiheeton.  Tekevälle sattuu (eikä tässä tapauksessa edes sattunut. Koko kohu oli täysin tyhjästä, jos suoraan sanon).

Jossain vaiheessa aion mitata itseäni, kunhan keksin hyvän metodologian. Kuinka suuri osa omista sanomisistani olisi uraa tuhoavia möläytyksiä, jos olisin politiikassa? En ole vielä ehtinyt aloittaa analyysiä, mutta uskon että tuhansissa micromorteissa liikutaan.